Koulunkäyntiä

Tiistai 28.5.2013

Koulu on alkanut! Tai ei oikeastaan edes ole. Viime viikolla head teacher sanoi, että oppilaat ja opettajat alkavat saapua paikalle ja pidetään introductory tunteja, ja että koulu alkaa kunnolla seuraavalla viikolla. Ugandassa lomat loppuivat siis kaikilla nyt, ja koulun piti alkaa maanantaina, meidän koulussa tosin vasta tiistaina. Eilen maanantaina menin sitten aamulla kouluun, ja tämä headmaster kierrätti mua kaikissa neljässä luokassa ja esitteli mut. Se ei siis ollut viime viikolla koulussa sinä päivänä, kun olin itse tehnyt saman, enkä viitsinyt sitten sanoa mitään. + Olihan siellä nyt enemmän oppilaita kuin viime viikolla! Oli melko vaivaannuttavaa kyllä, koska mut esiteltiin oppilaille niin kuin mä olisin joku taivaan lahja. Mä oon teacher by profession, joka on tullut varta vasten heidän kouluun opettamaan, ja vielä vapaaehtoisena eli mulle ei makseta palkkaa. Ja tuliaiskoulutarvikkeita ja -jalkapalloja paisuteltiin kyllä myös ihan hirveästi. Ostin yhden seinälle laitettavan maailmankartan myös juuri ennen lähtöä, ja siitä tuo head teacher on erityisen ekstaasissa. Toisaalta onneksi on, koska se oli kallis! :D Mistähän mä osasinkaan arvata, että niillä on täällä yhdessä luokassa sellainen puolta pienempi (vanhentunut) maailmankartta ja tuo mun tuoma tuli todellakin tarpeeseen. Mä kuljetan itse sitä näin aluksi mukanani kaikilla tunneilla, kun kerron Suomesta (ja itse asiassa kaikista muista maista ja maanosistakin – kun tunnilla kysyy, että missä on Eurooppa, ei kukaan osaa näyttää sitä kartalta) ja sitten kun en itse sitä enää tarvitse niin jätän sen toki koululle. Mä taisin saada kaikissa luokissa useammatkin aplodit oppilailta, kun asiat esitetään niin kuin mä olisin joku yli-ihminen, ja sitten tietty kun puhutaan noista mun tuomista tavaroista. Tosi kiva tietysti, että arvostetaan, mutta vähempikin riittäisi. (Kiitos muuten äiti ja iskä lahjoituksista, tulivat tarpeeseen!) Mä haluaisin vaan opettaa.

Opettaminen on tosin toistaiseksi ollut vähän vähäistä. Viime viikolla siis tosiaan sanottiin, että tällä viikolla alkaa koulu kunnolla. Tänään sitten kun tiedustelin jälleen sen lukujärjestyksen perään, niin head teacher kertoi, että tällä viikolla pidetään introductory tunteja, ja ensi viikolla alkaa ”serious teaching”. Että tällä viikolla oppilaat ja opettajat saapuvat kouluun. Jotenkin musta tuntuu, että mä olen kuullut samat jutut jo viime viikolla… Mutta se on kyllä ihan totta, mitä sanottiin, koska tänään esimerkiksi meitä oli töissä kolme (!) opettajaa, siis kaksi minun lisäksi. Yritin kysellä, että missä muut ovat, ja arveltiin, että he eivät ole tulleet, koska aamulla satoi. Okei, on ihan totta, että aamulla satoi tosi kovasti ja sen takia mäkin menin vasta pari tuntia aiottua myöhemmin paikalle. Ei paljon kiinnostanut itseäkään painaa eteenpäin kaatosateessa ja mudassa. Ja jotkut opettajat saattavat asua tosi kaukana. Mutta silti, on se nyt aika kummallista, että meitä oli vain kolme. Yritin kysellä tänään, että mihin aikaan mun pitäisi nyt sitten mennä aina kouluun kun lukujärjestystä ei ole, ja vastaus oli, että mun täytyy näyttää muille esimerkkiä siitä, miten työt hoidetaan ja mennä aamulla kasiksi (ei sentään 7.20, jolloin ekojen tuntien pitäisi alkaa… Mutta 7.20 Ugandan aikaa on varmaan kahdeksalta hyvällä tuurilla, huonolla tuurilla vielä paljon myöhemmin. Ei mikään ikinä ala ajallaan.) ja sitten jäädä iltapäivään asti. Viimeiset tunnit loppuvat siis klo 16.40, eli ihan urakalla saan näköjään näyttää työnteon mallia muille.

Sekin oli muuten totta, että ei ne kaikki oppilaat ole paikalla vielä tällä viikolla! Kyllä ne vaan tietää, että ensi viikolla vasta kannattaa alkaa opettaa. Tänään mun S1-luokassa oli 39 oppilasta paikalla 64 tai 69:stä, en ole ihan varma, että mikä se lopullinen luku on. Tuskin kukaan tietää. S2-luokassa oli 26/yli 50. Olen nyt siis parin päivän aikana pitänyt tunteja, koska mut vaan heitetään johonkin luokkaan, ja sanotaan, että opeta. Mieti siinä sitten, että mitähän haluaisit tehdä. Mä oon vetänyt omia tällaisia introductory tunteja, ja ne on olleet tosi kivoja, joten en mä voi ihan kokonaan valittaakaan. Ollaan puhuttu paljon Suomesta ja Euroopasta, ja mä oon näyttänyt valokuvia ja kertonut eri vuodenajoista, ja talvesta ja kylmyydestä ja miten Suomessa talot on lämpöeristetty ja mitä on lumiukot ja hiihtäminen ja niin edelleen. Onneksi kävin juuri ennen lähtöä (olisiko ollut peräti edellisenä päivänä) teettämässä noita kuvia! Sekin silloin vähän kirpaisi, koska olivat kalliita, mutta ovat olleet niin iso juttu oppilaille, ja järjettömän suuri apu mulle! Miten kuvailla lunta ja lehdettömiä puita ihmisille, jotka elävät jatkuvassa tropiikissa? Onneksi on kuvat. Ja näytin niitä muuten myös opettajakollegoilleni, joille piti ihan yhtä lailla selittää, että miten ”äärimmäisessä kylmyydessä” (=pakkasasteet) voi selviytyä hengissä. Mä en enää kovin montaa tuntia jaksa höpötellä, joten vaikka mulla ei olekaan minkäänlaista käsitystä siitä, mitä mun pitäisi opettaa, niin aloitin kuitenkin jo vähän. Aluksi täytyy joka tapauksessa saada oppilaiden taso selville, joten tänään esimerkiksi kirjoitutin pieniä kirjoitelmia ja niistä yritän sitten katsoa, että missä mennään. Eilen pyysin saada nähtäväksi vanhoja kokeita, joten niistäkin pystyi vähän arvailemaan, että minkälaisia juttuja meidän pitäisi tehdä. Mitään kirjoja ei siis ole, enkä tiedä tuleeko edes. Mua turhauttaa tosi paljon, koska tuntuu, että mitään ei tapahdu. Aika vaan juoksee eteenpäin. Loppuen lopuksi mä en ehdi edes olla tuolla töissä kun kaksi kuukautta, koska tämä eka kuukausi oli lomaa, mistä kukaan ei kertonut aiemmin. Eilen puhuin yhden toisen vapaaehtoisen kanssa siitä, että itse asiassa olisi varmaan paljon helpompi, jos mulla ei olisi yhtään opettajankoulutusta tai -haluja taustalla, koska nyt mä tiedän, mitä mä haluaisin tehdä, mutta se ei sitten toteudukaan. Mutta on niillä tunneilla kuitenkin ollut tosi kivaa, ja mä oon tosi iloinen, että koulu vihdoin alkoi – ei tarvitse lukea tätä tekstiä niin, että menisi kauhean huonosti. Turhauttavaa, että mitään ei tapahdu, mutta that’s Africa.

Mun tämän viikon ohjelmaan (omakeksimääni) kuuluu myös muiden opettajien oppituntien seuraamista (jos opettajat nyt tulevat paikalle), koska mä haluan nähdä, että mitä niillä tunneilla tapahtuu, kun materiaaleja ei ole. Tänään olin seuraamassa S3:n fysiikan tuntia. Ope on ainoa, jolla on kirja. Ope puhuu/sanelee, ja oppilaiden täytyy kirjoittaa sanelusta ylös. (Välihuomautus: kirjoituttamieni tekstien perusteella oikeinkirjoitus on aivan surkeaa, mutta onko se nyt ihme, jos oppilaat eivät koskaan lue oikeaa tekstiä vaan kirjoittavat sanelusta, eli keksivät kirjoitusasun omasta päästään.) Ope pyysi oppilaita kertomaan jonkun fysiikan lain (jostain kaasujutuista oli kyse), joka oli opeteltu jo aiemmin, ja yksi poika, joka ei osannut sitä tehdä, joutui nousemaan ylös ja seisomaan luokan takaseinälle. Poika otti vihkonsa mukaan ja yritti sitten kirjoittaa seisaaltaan sanelusta juttuja ylös. Ehkä jonkun 5-10 minuutin jälkeen ope päästi takaisin istumaan. Fysiikan ”käytännön” koe, joka sisältää jotain elohopeaa ja kaasuja koeputkissa, piirretään kuvana taululle ja sanellaan vihkoon. Ope yrittää välillä osallistaa oppilaita, mutta pyytää piirtämään taululle jotain vaikeita kuvaajia, joten ei ole kauhean yllättävää, että oppilaat eivät juuri osallistu. Yksi tyttö joutuu nousemaan seisomaan paikallaan jälleen 5-10 minuutiksi, koska ei halunnut mennä taululle. Kuitenkin luokassa on hyvä henki, ja välillä vitsaillaankin. Oppilaiden tehtävä on muuten aina pyyhkiä taulu tunnin aikanakin, opettaja ei tee sitä. Tai se on kyllä yleensä aina se yksi ja sama tyyppi luokasta, joka sen tekee. En ole ymmärtänyt vielä, että vaihtuuko se koskaan. Minä kyllä pyyhin itse aina tauluni, se on varmaan outoa. Mä en oikein osaa olla Madam Anni :D Mutta kaikkeen tähän saneluhommeliin menee aivan tuhottomasti aikaa! Ei ihme, että taso on, mitä on. Materiaaleista aivan huutava pula! Fysiikanope jätti tänään omat muistiinpanonsa tunnin lopussa yhdelle pojalle, jonka tehtävä on kopioida ne vihkoonsa, ja antaa muiden kopioida siitä ennen seuraavaa tuntia perjantaina. Ihan järkevää, koska se säästää aikaa, mutta oppilaiden täytyy siis löytää jostain ylimääräistä aikaa tehdä se. Tuntuvat kyllä joka välissä olevan kopioimassa jotain toisiltaan, nyt ymmärrän, että mitä.

Niin, ja muuten taisin joskus aiemmin mainita pulpeteista, kun mietin niiden riittävyyttä. Pulpetissa, johon mun mielestä mahtuu kaksi ihmistä vierekkäin, istuu neljä. Niin ne pulpetit vaan riittää! Tosin jos kaikki 69 oppilasta joskus pelmahtaa sinne samaan aikaan niin melko täyttä tulee kyllä olemaan! Mutta yksi paikallinen sanoi, että hänen luokassaan senior schoolissa oli ollut 120 oppilasta, että toihan on sitten vielä ihan pieni luokka. Samalle tyypille avauduin koulun tasosta, ja hän sanoi vaan, että odota lokakuulle kun S4-oppilailla on ne valtakunnalliset loppukokeet ja siinä vaiheessa se suru vasta tuleekin puseroon, kun tajuaa, että kukaan ei pääse niitä läpi. Yritä tässä nyt sitten alkaa vetää omia tunteja! Niin kun mä sanoin, mä toivoisin, etten olisi ”oikea” opettaja. Tosi monet muut vapaaehtoiset täältä meidän talosta opettaa myös kouluissa, mutta ne ei koe siitä minkäänlaista ahdistusta, koska ne ei ”osaa” opettaa. Yksi sanoi pitävänsä jotain matikantunteja, ja toinen sanoi pelaavansa oppilaiden kanssa aina hirsipuuta. Mä kuitenkin koen, että kyse on näiden oppilaiden elämästä, joten pitäisi edes yrittää. Samalla sitten tiedostaa, että parissa kuukaudessa tuskin ehtii saada mitään aikaiseksi. Pitäisiköhän sittenkin jättää gradu johonkin hamaan tulevaisuuteen ja jäädä pidemmäksi aikaa?

Kuten kuvista näkyy (jos onnistun ne tähän lisäämään!), luokkahan on vasta puolityhjä!