Todellisuus

Mä oon kokenut aikamoista maailmantuskaa nyt koko viikon. Odotinkin, että jossain vaiheessa se todellisuus iskee kasvoille, ja näinhän siinä nyt kävi. Syynä on ne kirjoitelmat, joita kirjoitutin mun oppilailla viime viikolla ja nyt alkuviikosta. Annoin aiheeksi S1:lle kirjoittaa omasta perheestä ja mitä he tekivät lomansa aikana, ja aavistelinkin vähän rankempia juttuja, mutta en silti ollut valmistautunut siihen, mitä sain luettavaksi. Toisaalta tarinat on tosi mielenkiintoisia, ja kertoo paljon monen perhe-elämästä ja siitä, kuinka isoja perheet täällä on. Sitten valitettavasti toisaalta ne tarinat kertoo siitä, minkälaisessa todellisuudessa ihmiset täällä elää. Tässä on esimerkki parista kirjoitelmasta vapaasti suomennettuna ja osin muokattuna:

”Loman aikana minulla oli monia ongelmia. Olen iloinen, kun menin kotiin ja sain nähdä vanhempani, koska asun koululla asuntolassa lukukausien aikana. Mutta yhden viikon jälkeen äitini joutui onnettomuuteen, ja olimme surullisia. Päätimme viedä hänet pieneen apteekkiin, mutta he eivät voineet parantaa häntä. Meillä ei ollut rahaa viedä häntä isoon sairaalaan, joten päätimme lainata pankilta 100.000 [28 euroa], mutta emme vielä ole maksaneet sitä takaisin. Äitini parantui, mutta kolmen viikon kuluttua isoäitini kuoli malariaan ja menimme hänen hautajaisiinsa. Mutta meillä ei ollut rahaa ostaa ruokaa hautajaisvieraille, joten päätimme jälleen lainata rahaa. Hautajaiset olivat kivat, mutta nyt olemme ongelmissa, koska pankki kyselee rahojensa perään eikä meillä ole rahaa, tarvitsemme vain rukouksia.” tyttö, 14.

”Meille syntyi viisi lasta, kaksi tyttöä ja kolme poikaa. Yksi poika joutui onnettomuuteen, ja kuoli. Meitä oli neljä lasta jäljellä. Mutta sitten molemmat vanhempani kuolivat. Olen oppinut tästä maailmasta sen, että elämä voi silti jatkua, vaikka sinulla ei olisikaan vanhempia. Mutta minun ei ollut helppo unohtaa, se oli tuskallista. Tässä on vähän, mitä voin kertoa perheestäni.” tyttö, 15.

Monessa muussakin kirjoitelmassa puhuttiin siitä, kuinka ihmisiä oli joko omasta perheestä tai naapurista kuollut. Oli tietysti hyviä juttujakin, mutta enemmistössä tuli esille kuolema tai rahan puute tai ylipäänsä rankat tai vaikeat olot, jotka on ainakin mulle niin kovin vieraita.

Tällä viikolla juttelin myös vähän lisää yhden paikallisen tyypin kanssa, josta kerroinkin varmaan aiemmin. Tämä on siis se tyyppi, joka on nyt tehnyt jo muutaman vuoden töitä ilman palkkaa siinä toivossa, että sitten kun paikka firmassa aukeaa, niin hänet palkattaisiin siihen. Tämä on muuten siis yleinen käytäntö, eikä tämä tyyppi todellakaan ole ainutkertainen. Mutta tämä tyyppi asuu tässä ihan meidän naapurissa, ja yhtenä iltana istuskeltiin tuossa meidän etukuistilla ja juteltiin. Tuli sitten puheeksi, että hänen asunnossaan ei ole sähköä, koska vuokraisäntä on katkaissut sen, koska hän ei ole maksanut vuokraa kolmeen kuukauteen. Vuokraisäntä asuu siinä samassa talossa, ja ei enää puhu tälle tyypille, jos he tulevat kasvokkain, koska vuokraa on niin paljon rästissä. Minä sitten ihmettelin, että miten häntä ei heitetä ulos asunnosta, ja tämä tyyppi vastasi, että vuokraisäntä tietää, ettei hänellä ole rahaa ja hän on aiemminkin ollut maksamatta vuokraa. Maksaa aina sitten kun saa rahaa. Mutta se on aika harvoin. Vuokraisäntä sitten kiukuttelee katkaisemalla sähköt, mutta hän ei viitsi mennä valittamaan siitä, koska sitten vuokraisäntä alkaisi pyytää vuokrarahoja. Sitten kuulemma kun hän taas menee maksamaan vuokran, niin hän voi kysyä, että miksi helvetissä sähköt katkaistiin. Ja jos nyt oikein muistan, niin vuokra oli siis 15.000 eli 4 euroa kuussa. Kyselin sitten myös, että mitä tämä tyyppi syö, jos ei kerran ole rahaa. Kuulemma kunhan päivässä ensin jotenkin selviää iltapäivään, niin kahden kolmen aikaan voi syödä yhden tai kaksi chapatia (samanlaisia kuin meidän letut, mutta suolaisia ja vähän pienempiä) ja sitten ei tarvitsekaan illalla enää syödä. Yksi chapati muuten maksaa 500 shillinkiä, eli noin 15 senttiä.

Ugandassa muuten eliniänodote on 49 vuotta naisille ja 48 vuotta miehille.

Eli maailmantuskaa. Pistää vähän miettimään. Antaa aika lailla perspektiiviä omaan turvalliseen Suomi-elämään. Ja silti itse istuu tässä guesthousen sohvalla ja tuskailee sitä, kuinka vaivalloista oli tänään pestä pyykkiä (käsin kylmässä vedessä, lakanat on muuten mielenkiintoisia pyykätä) ja sitä, kuinka nyt muutamaan päivään meidän nettitikuissa ei ole toiminut 3G-yhteys, eli nettiin pääsy on ollut todella hidasta tai mahdotonta. Life is hard.