Koulutohinaa

perjantai 14.6.2013

Nyt tulee taas mietintöjä koulumaailmasta Ugandassa. Syynä on se, että olin uudestaan flunssassa, joten en ole viimeiseen kahteen viikkoon tehnyt mitään muuta kuin ollut töissä tai kotona potemassa. Mitään muuta kerrottavaa ei siis ole… Aivan käsittämätöntä, että ekoista viidestä viikosta olin kaksi sairaana. Ne ei koulussakaan voinut uskoa silmiään, kun olin entisestä selvittyäni heti uuden taudin kourissa. Mutta syytän kahta asiaa: pölyä/hiekkaa, mitä täällä on ilmassa aivan järjettömästi sekä stressitöntä elämää (stressihän ne sairaudet Suomessa aina pitää loitolla!).

Koulua on käyty nyt vähän aikaa. Käytännössä kunnon tunteja on ollut siis kaksi viikkoa. Officen seinälle oli ilmestynyt lappu, jossa on aikatauluja tälle lukukaudelle ja sen mukaan ensi viikolla pitäisi olla mid-term examit. Mulla on ollut kahden enkun ryhmän kanssa kokonaista kaksi oppituntia ja nyt mun pitäisi pitää niille jotkut välikokeet? Öö ehkä ei. En nähnyt meidän head teacheriä tänään koulussa, joten en voinut tiedustella asiasta. En kyllä ajatellut mitään kokeita tässä alkaa pitää enkä aio mitään kokeita ensi viikoksi valmistella. Paljon enemmän oppilaat hyötyvät siitä, että pidetään oppitunteja eikä mitään hyödyttömiä välikokeita. En ole siis tainnut muistaa kertoa, että vihdoin kaksi viikkoa sitten tehtiin uusi lukujärjestys. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että mun tunnit työnnettiin tyhjiin kohtiin, eli oppilaille tuli lisää opetusta. Toisaalta ihan hyvä, koska vapaaehtoisen tarkoitus ei ole viedä kenenkään palkkatyötä, toisaalta sääli oppilaita, koska niille tuli nyt lisää opetusta. Päivät on muutenkin pitkiä. Mutt nyt koska mun tunnit enkussa on ekstraa, en paljon mieti mitä opetussuunnitelman pohjalta pitäisi opettaa vaan opetan niitä juttuja, mitkä mun mielestä on tarpeellisia. Tähän mennessä ollaan enkun oppilaiden kanssa katseltu paria kielioppijuttua, jotka mun mielestä oli repsallaan ja ensi viikolla aletaan (oppilaiden toiveesta) kirjoittaa CV:tä. Mun mielestä kuulostaa ainakin hyödylliseltä, ja mä olen ainakin ollut tyytyväinen!

Alkuperäinen suunnitelma siis muuttui (totta kai), ja jotta mulla ei olisi liikaa töitä, otettiin multa enkun tunnit pois S1 ja S2 -luokilta, ja jäljelle jäi ranska S1 ja S2 ja enkku S3 ja S4. Ranskaa on 2 kertaa viikossa molemmille ryhmille ja enkkua on vaan kerran viikossa (koska niillä on jo 2 kertaa viikossa toisen opettajan kanssa). Mulla on siis 6x80min opetusta viikossa. En ehkä tuohon työmäärään kuole… Olisin itse halunnut enemmän, mutta toisaalta mulla on nyt töitä vaan maanantaista torstaihin ja sitten kiva kolmen päivän viikonloppu. Käyn kyllä koulussa perjantaisinkin, jos en ole kipeä tai reissussa, koska perjantai-iltapäivisin pidetään väittelyitä, ja oppilaiden argumentteja on todella mielenkiintoista kuunnella! Niiden maailmankuva aukeaa niin hyvin argumenttien myötä, ja sitten tajuaa millaisessa ympäristössä sitä itse parhaillaan asusteleekaan. Alussa olin tosiaan pettynyt, koska olisin halunnut opettaa enemmän ja olisin halunnut opettaa enemmän enkkua, koska siitä on näille oppilaille oikeasti hyötyä toisin kuin ranskasta, jonka opetusta kukaan ei jatka kun mä lähden pois. Päätin kuitenkin alkupettymyksen jälkeen ottaa tästä kaiken irti, ja sen jälkeen on ollut kivaa. Entä sitten, jos kukaan ei enää jatka ranskan opetusta? Oppilaat on aivan mielettömän motivoituneita, ja haluaa oikeasti oppia! Ei kielen opiskelu koskaan hukkaan mene, ja ainakin he oppivat alkeet ja turistiranskan. Samalla lailla mä opin vain hyvin vähän lugandaa tässä muutamassa kuukaudessa. Ja koska mulla on ekstratunnit enkussa, voin keskittyä just siihen mitä haluan opettaa. Samoin nyt mulle jää aikaa omiin projekteihin koulussa, joihin kuuluu tietokoneopetusta ja ”yleistietotunteja” S6:n oppilaille. S6 suorittavat siis lokakuussa advanced level -kokeet, jotka täytyy tehdä jos haluaa jatkaa yliopistoon, ja yhtenä osa-alueena kokeessa on general knowledge. Tässä yleistieto-osiossa voidaan kysyä lähes mitä vaan, ja vastauksena on argumentoiva essee suurimmaksi osaksi. Oppilaat on siis 18-19-vuotiaita, ja heitä on seitsemän, joten heidän kanssaan oikeasti voi jutella kaikesta mahdollisesta. Hommaa pitää siis ehkä osittain etsiä itse, mutta olen päättänyt, että hyvä tästä vielä tulee.

Koulua on ma-pe klo 7.20-16.40, ja lauantaisin vain klo 13 asti. Oppilaiden oletetaan olevan siellä koko päivän huolimatta siitä, onko heillä oppitunteja vai ei. Opettajienkin kai periaatteessa oletetaan olevan siellä, mutta mulla on joinain päivinä vain yksi oppitunti (80 min), joten en kyllä hengaile siellä tekemässä mitään loppuja kahdeksaa tuntia. Osa opettajista tuntuu hengailevan ja katsovan telkkaria, osa lähtee myös aiemmin pois.  Opettajilla on siis telkkari, itse asiassa officessa on niitä kaksin kappalein ja sen lisäksi keskiviikkona sinne oli ilmestynyt myös stereot. Se on kaikille itsestään selvää, että opettajilla pitää olla viihdykkeitä, vaikka opetusmateriaaleista on aivan järkyttävä pula. Mutta opettajat onkin kingejä täällä. Niin ja niistä materiaaleista: ennen kun aloitin opetuksen, yritin kovasti miettiä, että miten ihmeessä me voidaan tunneilla lukea mitään tekstejä, koska ei ole mitään mahdollisuutta kopioida niitä. En keksinyt vastausta, ja sitten kysyin toiselta enkun opelta, ja sain lopulta vastauksen: ensin ekalla tunnilla se teksti pitää sanella ja oppilaat kirjoittavat sen ylös – toisella tunnilla voidaan sitten lukea se ja käsitellä sitä. Jep, onko ihme, jos koulussa ei saada mitään tuloksia, kun aikaa tuhrautuu kaikkeen tällaiseen. 

Olin alussa menossa ostamaan jotain kirjoja itselleni Kampalasta, mutta ei sitten koskaan mentykään tämän opettajan kanssa minnekään. Toisaalta ihan jees, koska rupesin sitten miettimään, että en tarvitse oikeastaan niitä kirjoja mihinkään. Teen itse kaiken materiaalini. Ranskassa opetan joka tapauksessa alkeita, joten en tarvitse oppikirjaa itselleni. Enkkua mulla on niin vähän, että mieluummin tuotan sinnekin omat materiaalini. Ja onneksi mulla on internet apuna (silloin kun se toimii). Ammatillisesti ainakin todella hyödyllistä! Varsinkin ranskassa pitää koko ajan ottaa kaikissa tehtävissä ja läksyissä huomioon se, että oppilaat eivät todellakaan osaa mitään muuta kuin sen, mitä olen opettanut eikä heillä ole pääsyä sanakirjoihin tai muuhun. Samoin kaikessa pitää ottaa huomioon oppilaiden maailma ja heidän maailmankuva, ja miettiä mitä kannattaa opettaa. Esimerkiksi kun puhuttiin hedelmistä ja vihanneksista, aloitettiin mangoista ja ananaksista ja avokadoista, jotka ei ehkä olisi ne ensimmäiset opetettavat hedelmät Suomessa… Samoin kun teetin oppilailla sukupuita (harjoiteltiin ranskassa perhesanoja ja olla-verbiä), niin oppilaat kysyvät multa, mikä on perijä ranskaksi. (Koska kun joku täällä kuolee, on hänellä tietty perijä, yksi henkilö, joka perii koko omaisuuden.) Eipä olisi tullut minulle ensimmäisenä mieleen opettaa tuota sanaa, saati sitten lisätä sitä perhesanojen listaan.

Mun oppilaat täällä ei ole koskaan opiskelleet vierasta kieltä, ja se on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi! Kun kaikilla tunneilla opiskellaan samalla lailla eli opettaja sanelee ja oppilaat kirjoittavat ylös, niin kielen tunneilla ollaankin sitten vaikeuksissa. Kukaan ei osaa keskustella keskenään (ovat toki myös ujoja puhumaan vierasta kieltä), edes ryhmätyöt (englanniksi) eivät onnistu, koska eivät ymmärrä mitä pitäisi tehdä kun ei tarvitse kirjoittaa, ja kaikki mitä lukee taululla, kirjoitetaan ylös. ”Tätä ei tarvitse kirjoittaa ylös” on aivan tuntematon lause. Joten samalla kun opetellaan ranskaa, opetellaan myös keskustelemaan parin kanssa tai ryhmässä ja opetellaan yleensäkin puhumaan (tarpeeksi kovaan) ääneen tunnilla. Samasta syystä muuten oppilailla ei ole minkäänlaista luovuutta, koska sitä ei ole koskaan harjoiteltu. Kun pyydän tekemään oman dialogin, vain muutama alkaa työhön, ja loput eivät ymmärrä tehtävänantoa. Puhumisen harjoittelussa varsinkin on muuten auttanut kehuminen: muilla tunneilla ei juuri kehuta, vaan keskitytään aina huonoihin juttuihin. Toki jos tunnit koostuvat pelkästään sanelusta, ei kehumiselle juuri ole edes mahdollisuutta. ”Vau, kirjoititpa nopeasti!”? Ehkä ei. Alkukankeuden jälkeen kehumisella ja positiivisella kannustamisella ollaan kuitenkin uskallettu avata jo suuta, ja joskus jopa tultu luokan eteenkin esittämään oma dialogi! Ja se ilme 15-vuotiaan oppilaan kasvoilla, kun hän sanoo jotain ranskaksi ääneen ja saa siitä kehuja? Priceless.

Sain muuten kuulla, että kyllä mun koulussakin lyödään oppilaita (siis kepillä). Tapahtuu joka paikassa Ugandassa, vaikka onkin kielletty lailla vähän aikaa sitten. (Mitään muitakaan lakeja ei täällä noudateta, miksi siis tätäkään?) Olin ajatellut, että sitä varmasti tapahtuu myös mun koulussa, mutta koska en ole koskaan nähnyt enkä kuullut mitään, enkä edes nähnyt yhdenkään oppilaan itkevän, ajattelin sen olevan tosi harvinaista. Sain sitten kuulla mun S6-oppilailta, että sitä tapahtuu ihan yleisesti ja kaikilta opettajilta. Sitä tapahtuu vain aina silloin, kun minä en ole paikalla, koska kaikki tietävät, että mä en tykkää siitä. Ei olla edes puhuttu koulussa asiassa, olettavat vain että koska olen valkoinen, en hyväksy. Ovat tietysti oikeassa. Nyt onkin sitten se tuhannen taalan kysymys, että mitä tehdä. Caining on niin yleistä, että sitä ei yksi ihminen saa lopetettua (muutkin vapaaehtoiset painiskelevat saman asian kanssa kouluissaan), mutta täytyy nyt ainakin herätellä keskustelua. Ja fiilis on kyllä sellainen, että jos opettajat hakkaavat oppilaita niin, että minä olen koulussa, niin aivan varmasti menen väliin. Katsellaan, mitä tapahtuu.

Muutamia kommelluksiakin on toki sattunut, kun minun ja oppilaiden maailmankuvat ja käytänteet törmäävät toisiinsa…

-          Tuossa em. sukupuuharjoituksessa oppilaiden sukupuut eivät tietenkään mahdu millekään paperille, koska perheet ovat niin suuria. Ohjeena oli sitten tehdä yksi sivu ja jättää loput ulkopuolelle :D

-          Yritin opetuksen alussa tehdä oppilaista istumajärjestystä, jotta oppisin heidän nimet. Se ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, koska kun kysyin etunimeä (eli first name), oppilaat antavat minulle sukunimensä, koska se yleensä kirjoitetaan täällä ensimmäisenä joka paikkaan. Tajusin sitten jossain puolivälissä, että nyt menee pieleen ja kysyin samana iltana yhdeltä paikalliselta kaverilta neuvoa. Sain ohjeeksi pyytää heitä sanomaan heidän Christian name (tai religious name, koska osa on muslimeita), ja seuraavana päivänä saatiin sitten istumajärjestykset tehtyä. Niistä ei kuitenkaan ole juuri hyötyä, koska oppilaita on joka päivä eri määrä paikalla ja vaihtelevat välillä paikkoja. Ja kuvitelkaa, miten vaikeaa on opetella oppilaiden nimet kun luokassa on parhaimmillaan ollut 58 oppilasta, ja kaikilla on (samanlaiset) koulupuvut ja kaikilla (sekä tytöillä että pojilla) on samanlaiset kampaukset, eli siili. On niin kuuma, että hiuksia ei kannata pitää. Mä en aina edes osaa sanoa, että onko kyse tytöstä vai pojasta saati sitten opetella nimiä! Ja mä vielä olen hyvä nimien kanssa!

-          Yhtenä päivänä menin luokkaan, ja aloin ensimmäiseksi pyyhkimään taulua puhtaaksi edellisen opettajan jättämistä jutuista. Olin pyyhkinyt koko taulun puhtaaksi yhtä pientä nurkkaa lukuun ottamatta, kun luokasta kuuluu: ”Opettaja, meidän piti kopioida tuo vihkoon.” Ups! En mä vaan tajua, että jos tunti on loppunut ja opettaja lähtenyt pois, että oppilailla voi vielä olla tehtävää. Mun pitäisi selkeästi vain antaa oppilaiden pyyhkiä se taulu – se kun on oppilaiden homma eikä opettajien.

-          Luokissa ei ole liituja, vaan ne pitää aina ottaa officesta mukaan tunnille lähtiessä. Ainakin kerran päivässä joudun palaamaan hakemaan niitä. Ja tällä viikolla head teacher sattui näkemään sen, ja kysyi ihmeissään, miksi en lähetä oppilasta hakemaan niitä. Öö koska mun mielestä oppilaat ei ole mun juoksupoikia. Kaikkien muiden opettajien juoksupoikia ne tosin on. Hakevat opettajille myös ruokaa.

Loppukaneetiksi kerrottakoon mun tuomista jalkapalloista. Äiti ja iskä antoivat kolme palloa mulle mukaan, ja tällä viikolla tapasin koulussa miehen, joka oli aivan ylitsevuotavan kiitollinen niistä palloista. Tämä mies on meidän koulun uusi jalkapallo-/urheiluvalmentaja/-opettaja/mikänytonkaan. Tämä äijä rakensi tällä viikolla oppilaille koripallotelineet, ja tänään ne + pallot otettiin ekaa kertaa kunnolla käyttöön. Pojat lähtivät pelaamaan jalkapalloa ja tytöt pelasivat koripalloa (tai oikeammin netballia, mikä on kuin käsipalloa, mutta koripallotelineillä) ja oli aivan upeaa nähdä kaikki oppilaat ulkona pelaamassa palloilla! Tulivat niiiiiiiiiiin tarpeeseen, kiitos! Oli iloista.

Niin paljon olisi vielä kerrottavaa, mutta jätettäköön ensi kertaan kun tästä tuli taas näin pitkä. All in all, life is good here ja mä olen onnellinen. Niin kuin sanoin, päätin, että tästä tulee hyvä kesä ja sen jälkeen fiilis on myös ollut hyvä. Asennekysymys selkeästi myös työasioissa!