Viimeisiä tunnelmia

Viimeistä viikkoa viedään! Ei uskoisi. Viimeiset ajat Ugandassa on kulunut pienillä reissuilla, Ruandan jälkeen suuntana oli tosiaan Ssese Islands Lake Victorialla. Ihanat paratiisisaaret ja valkoiset rannat, harmittavasti vain siellä satoi joka ikinen päivä… Ehdittiin rannalle (ja uimaan) onneksi edes pariksi tunniksi koko reissulla. Muuten oli kyllä oikein onnistunut pieni loma. Sen jälkeen parin päivän ”levon” jälkeen suuntana oli Murchison Falls National Park, jossa vihdoin pääsin sitten safarille eläimiä katselemaan! Kirahvit oli lemppareita, mutta nähtiin mm. myös leijonia, norsuja, virtahepoja, apinoita, antilooppeja, puhveleita, krokotiileja sun muita eläimiä. Ihan loistavaa, ja mahtava tapa viettää viimeistä viikonloppua Afrikassa. Ja sellaset maisemat oli kyllä että ei paremmasta väliä. Tuon game driven lisäksi ajettiin veneellä Albert Nileä pitikin noille putouksille, joilta koko kansallispuisto on saanut nimensä ja patikoitiin ylös putousten päälle. Lonely Planetin mukaan parhaat maisemat koko Ugandassa ja täytyy sanoa, että ainakin ihan parhaimmasta päästä!

Reissujen välissä kerkesin jälleen käydä myös yhden oppilaan perheen luona.  Tämä poika, 19-v, oli mun Senior 6 -luokalla ja oli ehdottomasti yksi motivoituneimmista oppilaista. Oppilaitahan oli sill’ luokalla tosin vain seitsemän yhteensä, mutta tämä kyseinen poika oli se, joka aina tuli hakemaan mut officesta, jos heillä ei ollut muuta opetusta ja tämä aina ensimmäisenä oli ehdottamassa uutta aihetta meidän general paper -tunneilla. Perhe oli pieni, tällä pojalla oli vain yksi sisko, 16-v, ja vanhemmat. Pikkuveli oli kuollut nuorena malariaan ja siksi kaksi lasta enää perheessä. Vanhemmat ja koko perhe olivat ehkä maailman ihanimpia ihmisiä ja päivän aikana sai todellakin taas tutustua afrikkalaiseen vieraanvaraisuuteen. Samalla tutustui kyllä taas afrikkalaiseen yhteiskuntaan, kun valtavan se valtavan suuri rako rikkaiden ja köyhien välillä näkyi jälleen niin selkeästi. Perhe asuu vuokralla pienessä kylässä noin alle tunnin kävelymatkan päässä koululta. Vuokraavat yhtä pientä huonetta, jossa asuvat kaikki. Isä on ennen ollut opettaja primary schoolissa, mutta koska teki muutaman vuoden töitä palkatta, jätti koulun ja nyt molemmat vanhemmat tekevät kaikenlaisia pieniä töitä, mitä vain löytävät. Useimmiten tämä tarkoittaa siis pientä viljelyä ja naapureiden pyykkien pesua ja pihojen istutusta ym., josta ei kyllä ihan hirvittävän paljon makseta. Tällä mun oppilaalla on myös omia bisneksiä, jotta he saisivat rahaa koulumaksuihin. Hän viljelee nakatia, joka on sellainen vihannes, jota täällä syödään. Pieni viljelypalsta on melkein tunnin matkan päässä kotoa, ja sinne hän menee aina lauantaisin koulun jälkeen ja sunnuntaisin ja sen jälkeen lähtee myymään satoa ovelta ovelle. Hänellä on myös kotipihassa kasvamassa pupuja, jotka hän myy ruuaksi Kampalan hienostohotelleille.

Välillä tämä poika joutuu olla pois koulusta, koska on pakko mennä töihin, että saisi rahaa koulumaksuihin. Useasti hän opiskelee aina öisin ja saattaa aamuisin ennen kuin koulu alkaa (klo 7) olla jo käynyt nakati-palstalla tai tehnyt jotain muita töitä vanhempia auttaakseen. Vanhemmat toki yrittävät kaikkensa, mutta tässä maassa ei töitä juuri löydy ja kaikkea on kokeiltava. Pikkusisko oli vielä viime vuonna meidän koulussa, mutta koska rahaa ei ollut, sisko joutui siirtymään valtion kouluun, joka on ilmainen. Valtion koulut eivät vaan ole mitään kauhean hyviä, koska luokat ovat ihan jättikokoisia ja opettajat opettavat milloin mitenkin, koska eivät saa palkkaa tai se tulee todella epäsäännöllisesti. Kysyin pikkusiskolta, kuinka monta oppilasta hänen luokallaan (Senior 3) on ja kuulemma heitä on 180. Yritä siinä sitten oppia. Perheellä ei siis tosiaankaan ollut rahaa, mutta silti meillä pöytä notkui ruuasta ja koko perhe oli niin ihanan vieraanvarainen. Tosi mukava päivä all in all. Tällä pojalla on yksi lukukausi enää high schoolia jäljellä, ja se koostuu suurimmaksi osaksi kansallisista loppukokeista. Hän sanoi nyt loman aikana yrittävänsä tehdä mahdollisimman paljon töitä, että voisi lukukauden alkaessa maksaa koulumaksut heti pois ja tietysti hän yrittää samalla opiskella loppukokeisiin mahdollisimman paljon. Yllättävän hyvin hän oli pärjännyt tähän asti, vaikka on joutunut olemaan koulusta töiden takia paljon pois ja vaikka opetus meidän koulussa ei todellakaan ole mitään huippuluokkaa ja materiaaleja ei ole. Muutenkin on tosi lahjakas poika, ja hänen haaveenaan olisi mennä yliopistoon opiskelemaan journalismia tämän jälkeen. Ongelma on vain taas raha, yliopisto kun maksaa melko paljon enemmän vielä kuin high school.

Mä olen tosi vakuuttunut, että tämä poika tulee pääsemään vielä pitkälle, joten pitkällisen harkinnan tuloksena päätin maksaa hänen viimeisen lukukautensa koulussa eli 100 000 shillinkiä (noin 30 euroa). Harkinta oli pitkällinen sikäli, että en haluaisi edistää täällä sitä kuvaa, että muzungut (eli siis valkoiset) tulevat tänne ja antavat rahaa (kadulla kun kävelee niin yleensä kerran päivässä ainakin kuulee ”Muzungu, give me money”). Samoin jos antaa rahaa, ei voi tietää meneekö se oikeaan osoitteeseen vai laittavatko vanhemmat sen omaan taskuunsa. Koululle en halua sitä suoraan antaa, koska en halua, että meidän principal saa tietää, että avustan heitä jotenkin. Principalhan on pyytänyt välillä vähän suoremmin ja välillä vähemmän suorasti mua jättämään läppärini ja kamerani ja nettitikkuni tänne, ja kerran mietti myäs, että miten saataisiin Suomesta tänne hankittua dataprojektori… Ei siis koululle rahaa. Mutta tavattuani koko perheen, olen vakuuttunut, että oikeaan paikkaan se menee ja haluan taata tällä pojalle mahdollisuuden keskittyä opiskeluun täysillä ennen kokeita ilman, että täytyy murehtia koska office lähettää pois koulusta hakemaan koulumaksuja. Tämän jälkeen sitten jos (kun) kokeet menevät hyvin, seuraava etappi olisikin sitten miettiä, että millä ilveellä me saadaan tämä poika yliopistoon. Yliopisto, minne hän haluaisi, on onneksi vähän halvempi ja suhteellisen lähellä niin, että hän pystyisi kulkemaan sinne kotoaan. Kandin tutkinto kestää kolme vuotta ja maksaa 600 000/lukukausi + muita maksuja noin 100 000-200 000 riippuen lukukaudesta. Yhteensä tästä tulee siis noin 200 euroa/lukukausi. Tuo summa on niin suuri tässä maassa, että poika saa myydä nakatia kyllä melko monta vuotta ennen kuin voi edes uneksia yliopistoon pääsemisestä. Nyt ei muuta kuin miettimään, että mistä me voitaisiin rahat löytää ja kuka voisi olla halukas auttamaan!

Koulu muuten todellakin loppui niin kuin se alkoikin, menin perjantaiaamuna tosiaan uudestaan kouluun vikaa päivää varten, ja office oli lukossa eikä ketään ollut mailla halmeilla. Koulussa asuvia oppilaita oli muutama näkösällä, ja he sitten hakivat oppilaiden kanssa asuvan jalkapallovalmentajan avaamaan mulle oven ja siellä sitten odottelin oppilaita ja opettajia saapuvaksi. Kaksi opettajaa tuli paikalle (jotka alkoivat muuten viimeistellä todistuksia, joita oli kirjoitettu jo viikko ja joita oppilaat jo odottelivat) ja muutamia oppilaita, ja heille sitten sanoin heipat ja lähdin kotiin, koska bussi Murchison Fallseille odotti. Olin myös aikaisemmin valmistellut pienen tietopaketin ruumiillisesta kurituksesta, ja olin odottanut, että olisin saanut antaa sen opettajille, mutta heitä ei kokeiden alettua enää ollut paikalla kerrallaan kuin muutama. Meillä piti ohjelman mukaan viimeisenä päivänä olla opekokous, mutta mun piti tosiaan sitten jo lähteä ja epäilen vahvasti, ettei sellaista edes pidetty. Kuulemma opettajat eivät ole nyt ihan viime aikoina myöskään saaneet palkkaansa, että tosi hienosti menee. Principalia en myöskään ole nyt hetkeen nähnyt, hän ei ole koskaan ollut paikalla kun itse olen koulussa käynyt ja nyt ei ole mitään aavistusta, että saanko koulusta jonkinlaista certificatea vai en. Sellainen luvattiin, mutta ei voi tietää. Samoin mulla pitäisi kai UPAn ja principalin kanssa olla final evaluation nyt vielä ennen lähtöä, mutta lähtöön on neljä päivää, joten katsotaan saadaanko aikaiseksi.

Tämä kommunikaation puute on kyllä ollut kaikista raivostuttavinta koko Afrikan komennuksessa, aina pitää itse yrittää ottaa kaikesta selvää ja sen jälkeen asioita muutellaan eikä viitsitä informoida osallisia. Tässä maassa on tosi paljon hyvää ja mun mielestä meillä olisi paljon opittavaa tästä kulttuurista, mutta kommunikaatiossa sekä ajan hallinnassa täällä ehkä voitaisiin ottaa meistä vähän mallia. Me taas voitaisiin elää paljon enemmän yhteisöissä ja pitää toisistamme huolta niin kuin täällä + ei aina tarvitsisi olla niin hirvittävä kiire ja stressi joka asiasta. Afrikasta todellakin tullaan kuulemaan vielä!

Mutta nyt ei enää muuta kun ajatuksia pikkuhiljaa pakkailemiseen ja henkistä valmistautumista kotiinpaluuseen. Perjantaiaamuna lähtee kone Lontoon kautta kohti Suomea ja paluuta normaaliin elämään. Tämä koko reissu oli kyllä kokonaisuudessaan parasta, mitä mä olen koskaan saanut päähäni tehdä, ja tuskin jää ainoaksi reissuksi Ugandaan tai Afrikkaan. Tänne tullessa ei kulttuurishokkia ollut, mutta pahoin pelkään, että aika paha sellainen on odotettavissa Suomeen paluun jälkeen. Hyvin haikein mielin jätän tämän maailman taakseni ja matkustan kohti kotia, ja blogikin taas hiljennee, tosin voipi olla, että kerrottavaa löytyy vielä hetken aikaa reissun jälkeenkin. Katsellaan. Mweraba!

Kokeita ja Ruandaa

Työt on nyt sitten kokonaan ohitse! Meillä oli tosiaan viime viikolla loppukokeet, joita mulla oli vain kolme kappaletta. Ranskan ryhmille pidin saman kokeen, ja enkun S3-luokka kirjoitti mulle argumentative essayn. Kokeita edeltävällä viikolla opettajat ja koulusihteeri kauhisteli, kun en ollut vielä antanut koetta niille monistettavaksi. Koe oli tasan viikon päästä. Kaikki opettajat antavat kokeensa käsin kirjoitettuna koulusihteerille, joka kirjoittaa ne koneella ja sitten ne yritetään tulostaa ikivanhalla printterillä ja sen jalkeen ne yritetään monistaa ikivanhalla ja rämällä kopiokoneella. Koska koulusta on hyvin usein sähköt poikki ja koska printteri on rikki enemmän aikaa kuin se toimii, pyydettiin mua palauttamaan mun koe asap, että koulusihteerillä olisi aikaa monistaa se. Palautin sen sitten heti torstaina, mikä jätti 6 päivää aikaa monistamiseen. Kokeet olivat siis tiistaina. Maanantaina kun menin kouluun, kokeita ei oltu vielä monistettu + kopiokone oli rikki. Yritin sitten tiedustella, että korjautetaankohan sitä mahdollisesti pikaisesti ja olisikohan mulla mahdollisesti kokeita tiistaina. Sanottiin, että näin on. Mulla oli aika monta enkun esseetä korjattavana, joten otin ne mukaan ja lähdin kotiin tekemään hommia, joten en jäänyt katsomaan, mitä tapahtuu. Tiistaina menin sitten kouluun kokeita pitämään, ja kas kummaa, sähköt oli poikki, joten ei pystynyt kopioida. Noin 2/3 koepapereista oli kuitenkin kopioitu jo aiemmin aamulla, kun sähköä vielä oli ollut eli ei nyt ihan huonosti kuitenkaan. Muita kokeita pidettiin niin, että kirjoitettiin kysymykset taululle, mutta mulla oli niin erilainen koe (mm. aukkotehtäviä ja kuvia) että sepä ei oikein onnistunut. Ei myöskään käynyt, että olisin käynyt jossain kopiopaikassa kopioimassa paperit (ei ole rahaa), joten ei auttanut muuta kuin odottaa sähköjen palautumista. Sähköt eivät tulleet takaisin koko päivänä, joten eipä sitten pidetty kokeitakaan. S2-luokalla ei tämän takia ollut yhtäkään niiden kolmesta kokeesta sinä päivänä. Ne pidetään sitten joskus myöhemmin.

Meikäläisellä meinasi tässä vaiheessa vähän palaa käämit, kun yritin kysellä, että koskahan mahdollisesti nämä mun kokeet sitten pidettäisiin ja niitä yritettiin mallailla perjantaille. Olin kuitenkin suunnitellut lähteväni torstaina yöbussilla Ruandaan (koska monta kertaa olin varmistanut, että mulla ei ole töitä tiistain jälkeen) ja sanoin, että se ei nyt oikein onnistu, että kokeet olisi vasta perjantaina. Päätettiin sitten, että mun kokeet olisi seuraavana aamuna aikaisin, jotta ehtisin tarkistaa ne ennen mun reissua. Menin keskiviikkoaamuna kouluun, ja sähkö oli palannut ja saatiin monistettua kokeet kaikille (molemmat ryhmät samaan aikaan), ja saatiin koe pidettyä ja sain nipun tarkistettavaksi. Oppilaat oli jaettu eri luokkiin kokeita varten niin, etteivät he pystyisi lunttaamaan. (Sain silti oppilaita kiinni lunttaamisesta…) Tästä olisi ollut kiva kuulla aikaisemmin, koska olin valmistellut kuullunymmärtämisen, mutta kävin sitten pitämässä sen jokaisessa luokassa erikseen ja saatiin kaikki tehtyä.

Kokeita oli mukavasti yhteensä 104 kappaletta, ja aikaa tarkistaa mulla oli siis yksi päivä tämän tiukentuneen aikataulun takia. Otin kokeet mukaan ja lähdin kotiin, jossa istuin alas enkä noussut yhdeksään tuntiin ylös penkistä. Otti vähän koville, mutta kaikki tuli tarkistettua ja seuraavana päivänä vein tulokset officeen ja pääsin lähtemään reissuun. Kuulemma mä olin tosi ”devoted” ja ”professional” opettaja, mutta omistautuneisuutta paljon enemmän vaakakupissa painoi kyllä se tuleva Ruandan reissu… Kokeet meni yleisesti ottaen todella huonosti, josta osan laitan kyllä mun tekemän kokeen piikkiin ja osan siihen, että oppilaat ei tosiaan osaa opiskella kieliä. Osaavat opetella ulkoa asioita (ja kopioida muistiinpanoja), mutta tietojen soveltaminen onkin sitten eri asia. Osalla oppilaista meni kyllä myös tosi hyvin, ettei mun nyt ihan tarvitse alaa kuitenkaan ruveta vaihtamaan. Ehkä. Pientä epätoivoa oli kyllä päivän aikana ilmassa. Höllensin arvostelutaulukkoa huomattavasti, ettei tarvisi kaikkia reputtaa ja palautin paljon paremmat tulokset officeen. Pikkaisen meinasi siis hermo pettää ihan loppumetreillä, mutta siitäkin selvittiin.

Tänään meillä oli sitten koulussa viimeinen päivä, jolloin oppilaat saivat todistuksensa ja sanottiin heipat kaikille. Tai siis näin piti olla, ja tätä varten tulin Ruandasta takaisin eilen. Menin aamulla jo tosi aikaisin kouluun, koska ohjelmaa piti olla koko päivän. Pääsen koululle, enkä näe siellä yhtään oppilasta. Menen officeen ja tiedustelen päivän ohjelmasta: ”Oh yeah, we’ve decided we will break off on the 9th.” Eli siis viikon päästä. Tämähän on tietysti ihan kiva, mutta ehkä joku olisi voinut informoida myös minua (+ niitä oppilaita, jotka tulivat koululle hakemaan todistuksiaan) ja ehkä joku olisi voinut informoida pikkuisen aikaisemmin, esimerkiksi silloin kun neljättä kertaa varmistin, mikä meidän loppulukukauden ohjelma on, koska me ollaan varattu reissu Murchison Fallsiin ja lähdetään ensi perjantaina. Hengailin sitten koulussa vähän aikaa ja palautin kokeita niille oppilaille, jotka olivat tulleet paikalle ja autoin hetken aikaa kirjoittamaan todistuksia (käsin) ja sen jälkeen lähdin kotiin. Rehtoria ei tänään näkynyt, olisi ollut ihan kiva tietää, että koska hän ensi viikolla on paikalla, että voisin mennä hakemaan oman todistukseni sun muuta, ja myös kuulla, että mikä meidän ohjelma on sitten ensi perjantaina. Muiden opettajien mukaan viimeisenä päivänä ei olekaan mitään muuta ohjelmaa kuin se, että oppilaat hakevat todistuksensa (miksi oli sitten niin tärkeää, että mä olen siellä?) ja ei mua tarvita. Ajattelin nyt kuitenkin käväistä siellä ensi perjantaina pikaisesti ennen reissuun lähtöä sanomassa heipat oppilaille. Pikkaisen myös huolettaa se, että rehtori on kertonut oppilaille, että meillä on juhlat mun kunniaksi ja oppilaat kyselevät multa, että koska ne on. Mulle ei ole kuitenkaan kerrottu näistä suunnitelmista yhtään mitään, ja jos ne pidetään sitten ensi perjantaina niin mä en kyllä ole paikalla. Tällaista perusmeininkiä meidän koulussa jälleen. Toisaalta tämähän loppuu ihan juuri samoin kuin miten se alkoi, ja todellakin a true African experience. Katsellaan, mitä tapahtuu. Huomenna lähden reissuun Ssese Islandsille ja palaan tiistaina, täytyy keskiviikkona ja torstaina varmaan käväistä koulussa katsomassa, onko siellä ketään ja tapahtuuko siellä mitään. Ne oppilaat ainakin, jotka asuvat koulussa, ovat siellä, joten heidän kanssaan voi vielä hengailla viimeisiä kertoja ennen kotiinpaluuta.

Tässä välissä tuli siis käväistyä reissulla Ruandassa uusimassa viisumia. Ruandan pääkaupunkiin Kigaliin pääsee bussilla Kampalasta 10-12 tunnissa ja mentiin molempiin suuntiin yöbussilla. Rajanylitys on mielenkiintoista, koska bussista pitää nousta pois, käydä toisella rajalla ottamassa exit-stamp passiin ja sen jälkeen kävellä varmaan joku 500 m toiselle rajaofficelle, jossa sitten saa entry-stampin. Ruandan viisumi maksoikin vain 30$ viidenkymmenen sijasta, en tiedä miksi, ja ongelmitta päästiin rajan yli. Vietettiin 3 päivää ensin Kigalissa, jossa enimmäkseen käytiin genocide memorial -paikoissa ja sitten lähdettiin kahdeksi päiväksi länteen Kivu-järvelle (joka on Ruandan ja Kongon rajalla). Tosi kaunis paikka! All in all, oli henkisesti välillä raskasta kun kävi katsomassa niitä joukkomurhien tapahtumapaikkoja ja luki enemmänkin historiaa. Käytiin esimerkiksi kahdessa kirkossa, joista toisessa oli tapettu 10 000 ihmistä ja toisessa 5000 ihmistä. Ihmiset olivat menneet kirkkoihin, koska aikaisemmissa murhissa ihmiset olivat olleet suojassa niissä paikoissa. Tällä kertaa he olivatkin vain helppoja kohteita tappajille. Kirkot oli jätetty suurin piirtein niin, miten ne olivat kun ruumiit oli viety pois. Vetää aika hiljaiseksi nähdä 10 000 ihmisen vaatteet sisällä kirkossa ja sen jälkeen joukkohaudoissa luita ja pääkalloja, jotka on jätetty näytille niin, ettei kukaan pysty kieltämään joukkomurhan tapahtuneen. Toisessa kirkossa nähtiin vielä pyhäkoulun huoneessa, missä paikassa kaikki lapset oli tapettu (suurin osa lyöty seinää vasten), koska siinä kohtaa oli iso tumma läiskä seinässä. Kuultiin myös aika paljon muitakin tarinoita siitä, miten ja missä ihmisiä oli tapettu ja myös mitä kaikkea selviytyneet olivat joutuneet kokemaan. Aika heavy stuff ja pisti todellakin miettimään. Yli miljoona ihmistä tapettiin silloin 1994 kun länsimaat katsoivat vierestä.

Mutta historiasta huolimatta (tai ehkä siitä johtuen) Ruanda oli kyllä muuten tosi kehittynyt maa! Siellä on tiet hyvässä kunnossa (ei kuoppia joka paikassa niin kuin Ugandassa), siellä oli myös katuvaloja ja liikennevaloja. Sen lisäksi liikenne ei ollut yhtä ruuhkaista tai kaoottista kuin Ugandassa ja liikennesääntöjä noudatettiin. Siellä oli suojateitä, ja autot pysähtyivät päästämään tien yli. Tosi monta asiaa, jotka eivät todellakaan toimi Ugandassa ja me oltiin todella yllättyneitä. Kigali muistuttaa muutenkin enemmän jotain eteläeurooppalaista kaupunkia kuin Afrikkaa. Mutta Ruandassa rahat käytetään oikeasti siihen, mihin ne on tarkoitettu, eikä laiteta omaan taskuun niin kuin Ugandassa. Sen lisäksi joukkomurhan jälkeen länsimaat on tukeneet maata melkoisen avokätisesti. Tosi jännää olla maassa, joka on niin erilainen kuin Uganda. Mutta oli siellä myös huomattavan paljon kalliimpaakin kaiken tämän johdosta.

Ruandassa perinteisesti on puhuttu ranskaa, mutta pari vuotta sitten maa päätti vaihtaa koulun (ja kai hallinnonkin) kieleksi englannin. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että englanti on hyödyllisempää, mutta myös tosi suureksi osaksi Ranskan isosta osallistumisesta joukkomurhaan (tai ainakin sen edesauttamisesta). Ruanda on myös liittynyt Kansainyhteisöön pari vuotta sitten, vaikkei sillä historiallisesti ole mitään tekemistä Brittien kanssa. Kielikysymys olikin sitten aika mielenkiintoinen, koska nuoremmat ihmiset puhuivat meille englantia ja vanhemmat ihmiset ranskaa. En oikein tiennyt, että millä kielellä ihmisiä pitäisi puhutella ja usein tervehdinkin sitten molemmilla ja annoin ihmisten itse päättää, mitä he halusivat minulle puhua. Ja oli kivaa päästä kunnolla puhumaan ranskaa! Meidän hotellissa Gisenyissä (Lake Kivun rannalla, siinä Kongon rajalla siis) oli myös yksi kongolainen mies, jonka kanssa sai illat pitkät vääntää ranskaa. All in all oli kyllä hyvä reissu! Nyt sitten huomenna tosiaan toiseen reissuun ja ensi viikolla sinne Murchison Fallseille ja sen jälkeen onkin muutama päivä ostaa viimeiset matkamuistot ja sitten koittaa kotiinlähtö. Vähiin käy ennen kuin loppuu!

Koulun loppu

Tiistai 16.7.2013

Pari viikkoa on taas mennyt, kun olen viimeksi ehtinyt kirjoittaa! Koulussa ollaan jatkettu arkea, mutta on siellä taas ollut jännittäviä tapahtumiakin. Heinäkuun ekana lauantaina meillä oli koulussa leavers’ party eli käytännössä potkijaiset koulun jättäville oppilaille eli S4- ja S6-luokille. Juhlat pidettiin biitsillä Entebbessä (Victoria-järven rannalla). Oppilaat olivat järjestäneet bileet itse yhden opettajan avustuksella. Oppilaiden piti maksaa muistaakseni 20 000 shillinkiä (6 euroa) osallistumisesta (sisälsi ainakin bussikuljetuksen biitsille, ja ainakin oli tarkoitus sisältää myös ruuan, mutta en kyllä tiedä pitikö ruuasta loppuen lopuksi sitten maksaa ekstraa). 6 euroa kuulostaa vähältä, mutta toi 20 000 on iso raha täällä. Siksipä mukaan lähtivätkin vain ne, joilla oli rahaa. Kaikki oppilaat oli siis kutsuttu, ei vain nuo lähtijät. Koska opettajat on kingejä, niin tottahan toki kaikki halukkaat opettajat saivat lähteä mukaan eikä meidän tarvinut maksaa mistään mitään. Mun mielestä tämä on kyllä järjetön systeemi, että oppilaiden pitää vähistä rahoistaan kustantaa sitten opettajienkin matkat ja ruuat. Järjestävät oppilaat pyysivät sponssia multa jo joskus kuukausi sitten ja lupasin maksaa heille kakut bileisiin. Toisaalta en haluaisi maksaa, koska se vaan lisää sitä käsitystä, että kaikki muzungut (=valkoinen henkilö) on rikkaita, mutta päätin nyt sitten kuitenkin osallistua kustannuksiin edes vähän.

Järjestävät oppilaat sanoivat mulle, että mun pitää lauantaina tulla kouluun klo 7 ja me lähdetään klo 8. Toki tiedän jo, mikä on African time ja mikä on mun aikakäsitys ja menin koululle viittä vaille kahdeksan. Eipä siellä ollut bussitkaan siinä vaiheessa edes koulun pihassa odottamassa. Siinä sitten odottelin ja juttelin muiden opettajien kanssa ja joskus puoli ysiltä aloitettiin päästämään oppilaita sisälle busseihin. Oppilaat maksoi siinä vaiheessa vielä jotain, vaikka olivat maksaneet jo aiemmin, mutta ilmeisesti osa oli maksanut vain osan rahoista, koska heillä ei ollut tarpeeksi. Busseihin siirtymisessä meni sitten melkein tunnin verran, vaikka meillä oli kolme minibussia. Oppilaita oli mukana siis noin sata ja meitä opettajia taisi olla kahdeksan. Busseissa istuskeltiin sitten vielä puolisen tuntia, koska siinä vaiheessa vasta huomattiin, että meillä ei ollutkaan tarpeeksi rahaa eikä pystyttäisi maksamaan biitsin pääsymaksua perillä ja sitä sitten selviteltiin. En ymmärrä, mistä ne puuttuvat rahat sitten lopulta kaivettiin, mutta niin vain kymmeneltä lähdettiin matkaan ja vain kaksi tuntia myöhässä! Ajeltiin sitten Entebbeen 1,5h ja päästiin perille rannalle ja oltiin eka koulu paikalla. On tosi yleistä, että monet koulut pitää leavers’ partynsa jossain rannalla ja tähän aikaan vuodesta, joten päivän edetessä rannallekin tuli melkoinen tungos. Päivä oli tosi kiva, ensin kaikki oppilaat meni vaihtamaan pois koulupuvuistaan ja sen jälkeen meillä oli heidän harjoittelemaansa ohjelmaa. Mä olin tosi yllättynyt, kun oppilaat sitten tulivat takaisin vaatteiden vaihdostaan, koska suurimmalla osalla oli pitkät iltapuvut päällä. (Second hand toki varmasti, kuten täällä suurin osa vaatteista. Mutta koska oli juhlat, oppilaat halusivat pukeutua sen mukaisesti. Ja tietty ei varmasti ihan hirveän montaa tilaisuutta ole käyttää kunnon juhlavaatteita!) Mulla oli kesämekko, koska oltiin rannalla. Onneksi muutkin opettajat oli pukeutuneet ihan normaalisti, vaikka monella olikin farkut tai mustat housut ja kauluspaita, eli normaali työasu. Mä olin ainoa, jolla oli vähän enemmän biitsiasusteet. Mutta täällä muutenkin naureskellaan valkoisille, jotka makaa rannalla auringonpaahteessa hikoilemassa ja ruskettumassa, joten ehkä se oli ihan hyväksyttävää. Multa on monta kertaa kysytty, että onko se totta, että me mennään rannalle makaamaan. Afrikkalaiset pysyy varjojen alla ja käy uimassa.

No joo, mutta ohjelman olivat siis oppilaat tehneet etukäteen ja se koostui lähes pelkästään ”laulu”esityksistä, eli siis samasta huulisynkkauksesta, mitä talent show’ssakin tehtiin. Sen jälkeen vähän jotain puhuttiin ja kiiteltiin kaikkia ja sen jälkeen leikattiin kakku. Mut kutsuttiin leikkaamaan kakkua (varmaan koska olin ne maksanutkin :D) yhdessä järjestelyjä ohjaavan Mr. Peterin kanssa, ja meidän piti leikata ensimmäinen pala. Sen jälkeen ihmettelin, että mitenhän näistä pienistä kakuista riittää kaikille, mutta lautaselle tytöt leikkasivat pieniä paloja, joista sitten tarjosivat kaikille pienen sormin otettavan suupalan. Näin se toimii, eikä tarvita edes mitään astioita! Ja totta kai opettajille tarjoiltiin ekana. Ohjelman jälkeen ainakin me opettajat saatiin ruokaa, en kyllä huomannut, että kaikki oppilaat olisivat saaneet. Tässä vaiheessa olin kuitenkin jo oppinut olemaan ihan hiljaa ja ihmettelin vain mielessäni, että olikohan meillä nyt sitten loppuen lopuksi ollenkaan tarpeeksi rahaa. Tuskinpa. Lounaan jälkeen suurin osa oppilaista (tai siis uimataitoisista oppilaista, aika moni ei osaa uida lainkaan) kävi vaihtamassa uikkarit päälle ja juoksi veteen. Kovasti muakin yritettiin houkutella uimaan, mutta ehkä en muutenkaan olisi bikineissä esiintynyt oppilaiden edessä ja sitten kun näin, miten likaista (vihreää) lake Victorian vesi oli, viimeisetkin uintihalut kaikkosivat. Kahlasin rantaa pitkin kuitenkin ja sen jälkeen kävinkin sitten hakemassa bilharzia-lääkkeet varmuuden vuoksi. Päivä kun kääntyi iltaa kohti, rannalla alkoi bileet ja oppilaat tanssivat hullun lailla. Eipä ollut kauhea ihme, että oppilaat eivät halunneet lähteä kotiin lainkaan, eikä meidän sadan oppilaan löytäminen tuhannen nuoren joukosta ollut mikään helppo nakki. Vielä seiskalta pimeyden laskeuduttua olikin entistä hankalampi tunnistaa tummaihoisia oppilaita muiden joukosta. Luovutin jossain vaiheessa ja annoin muiden opettajien hoitaa homman, mulla ei muutenkaan ollut järjestelyissä osaa eikä arpaa muuta kun rahallisesti. Pari tuntia siihen sitten meni, että porukka saatiin bussiin ja kasin aikaan lähdettiin takaisin kotiin. Tokihan juututtiin sitten jokailtaiseen liikenneruuhkaan ja kotimatkaan meni melkein kaksi ja puoli tuntia. Bussikuski ajeli myös niin holtittomasti, että istuessani etupenkillä pelkäsin koko matkan jalankulkijoiden ja bodaboda-miesten puolesta. 

Oli tosi hauska päivä, ja oppilaillakin vaikutti olevan tosi kivaa! Takaisintulomatkalla meinasi kyllä hermo pettää, kun koko päivän oli joutunut odottelemaan sitä ja tätä ja sen jälkeen piti vielä istua ruuhkassa. Opin sen, että vaikka mä oon osannut olla täällä tosi kärsivällinen, niin kaikella on kuitenkin rajansa. Mietin aina välillä, että kuka valvoo meidän oppilaita uimassa (ei kukaan, rannalla ei ole edes uimavalvojia). Kommentoin tästä muille opettajille, ja vastaus oli, että this is Africa, ja jos jotain sattuu niin vanhemmat on kuitenkin antaneet rahaa oppilaille eli käytännössä luvan tulla, joten ei ole meidän ongelma. Samoin olisiko joku voinut kertoa oppilaille jo ennen lähtöä kellonajan, jolloin lähdetään kotiin ja paikan, jossa tavataan, eikä meidän olisi tarvinut maanitella ja etsiä kaikkia meidän oppilaita paria tuntia. Bussikuskit eivät myöskään tienneet, monelta oltiin lähdössä. Ehkä joku olisi siis vähän paremmin voinut päivän organisoida, mutta kivaa oli joka tapauksessa!

Koulua jatkettiin sen jälkeen normaaleissa merkeissä tähän päivään asti. Eilen alkoivat meidän kandidaattien (eli S4 ja S6) mock examit eli prelit, jotka jatkuvat ilmeisesti ainakin ensi viikon loppuun. Mock examit on myös muuten valtakunnalliset! Eilen mulla oli maanantaiseen tapaan yksi ainoa tunti aamulla klo 7.20, ja sen jälkeen olen yleensä pitänyt ylimääräisiä tunteja S6:lle, mutta S6 oli prelissä ja lähes kaikki muut oppilaat lähetettiin kotiin hakemaan koulumaksuja, joten päivä päättyikin sitten aamulla lyhyeen. Oppilaat eivät saa osallistua kokeisiin, jos eivät ole maksaneet koulumaksujaan täyteen, mikä on toisaalta ihan loogista, koska ovat kuitenkin osallistuneet opetukseen maksamatta, mutta toisaalta on niin tyhmää, koska eivät silloin saa arvosanaakaan eivätkä varmaan sitten todistustakaan. Huomenna meillä alkaa loppukokeet, ja tänään mulla oli siis viimeinen oikea työpäivä.  Tai osalla luokista alkaa vasta ensi viikolla, tällä viikolla on kai vain noita mock exameja. Mutta opetus loppuu silti kaikilta jo huomenna. Oppilaat ovat siis koulussa sen 10h päivässä koko loppuviikon lukemassa kokeisiin. Kuulemma voin kyllä mennä vielä pitämään heille tunteja, mutta koska en oikein ymmärrä tätä koko hommaa ja kaikki muuttuu koko ajan, sanoin tänään molemmille ranskan ryhmille (S1 ja S2), että nyt oli meidän viimeinen tunti ja otettiin sitten paljon valokuvia sun muita. Enpä oikein edes tiedä, että monelta mun pitäisi mennä töihin. Toisaalta mun odotetaan olevan siellä, toisaalta siellä ei juuri ole edes hommaa. Taidanpa ottaa koneen mukaan ja valmistella kokeet valmiiksi ensi viikkoa varten. Mun ranskan kokeet on ensi viikolla tiistaina ja keskiviikkona ja tänään jo kovasti huolestuttiin siitä, että mä en vielä ole antanut koetta kopioitavaksi. Se olisi pitänyt jo tehdä, koska meidän kopiokone on yli puolet ajasta rikki ja toisen puolen ajasta meillä ei ole sähköä, joten kopioimiseen pitää varata aikaa. Käsittämätöntä, että työt on nyt jo ohi, melko haikeat fiilikset. Helposti olisin voinut jäädä vielä toiseksi lukukaudeksi!

Näillä viimeisillä viikoilla ranskan tunneilla olen yrittänyt tehdä vähän jotain erilaisia juttuja, että oppilaat näkisivät, ettei opiskelun aina tarvitse olla sitä samaa sanelusta kirjoittamista ja ulkoa opettelua. Ollaan pelattu erilaisia ihan simppeleitä pelejä, ja meillä on ollut tosi hauskaa. Verbejä opeteltiin esimerkiksi esittämällä niitä toisille ilman puhumista ja numeroita harjoiteltiin bingon avulla, eli ei mitään monimutkaista mutta yläkoulu- ja lukioikäisille silti täällä ihan uusia juttuja. Ensi viikolla nähdään, miten on oppi mennyt perille! Enkussa mulla on ollut S3-oppilaiden kanssa CV- ja työhakemusjuttujen jälkeen väittelyitä, jotka on menneet paljon paremmin kuin osasin kuvitella. Esimerkiksi kun puhuttiin homoseksuaalisuudesta (muistatte, että se on täällä laissa kiellettyä, ehkä tarkoituksellisen provokatiivinen aihe), se puoli luokasta, jolle olin antanut tehtäväksi puolustaa väitettä, osasi kyllä löytää perusteita puolesta. Sitten kun alettiin puhua oikeista mielipiteistä, väittely olikin minä vastaan muut, mutta ainakin oppilaat osaavat asettautua myös toisen asemaan. Ei huono! S4-luokan kanssa meillä on mennyt vähän huonosti, koska toissaviikolla lähes kaikki oli päästetty kotiin hakemaan vaatteita beach partya varten, joten ei pidetty tuntia ja viime viikolla joku opettaja piti koetta mun tunnin päällä. Ihan normaalia. Tänään mä pidin tuntini toisen opettajan tunnin päällä, koska kyseinen ope lähti kotiin lounaan jälkeen. Meillä on siis jäänyt työhakemusjutut S4:ten kanssa tekemättä, mutta jospa me koeviikolla käytettäisiin se kokeeseen varattu aika siihen. Toivotaan, ja katsotaan miten meille käy!

Nyt on matkan puolivälin taituttua ollut ekaa kertaa myös vähän ongelmia olon kanssa, on ollut tosi väsynyt ja vetämätön ja heikko olo. Kävin kerran malarian testauttamassa (ei löytynyt, jes!), ja syynä taitaa olla vain kuumuus. Täällä on nyt kuumempi kuin silloin kun tulin, ja se selkeästi vaikuttaa. Väsyttää koko ajan, enkä ole kyllä ainoa muzungu, joka tykkää nukkua. Sen lisäksi sain viime viikonloppuna käydä tutustumassa myös paikalliseen hammaslääkäriin, koska tokihan mun tuurilla siitä ainoasta paikasta hampaassa lohkesi pala irti ja ei muuta kuin klinikalle. Klinikka oli jonkinlainen sairaala, ja vaikutti ainakin tosi siistiltä ja hyvin hoidetulta (ja maksoikin sen verran), että taisivat tehdä ihan hyvää työtä. Ja ihan asiantuntevan paperin sain myös vakuutusta varten, eli ihan hyvä kokemus!

Viime perjantaina käytiin muuten päiväntasaajalla! Sehän kulkee Ugandan läpi ja siellä sitten seisottiin samaan aikaan pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla. Hauskaa! (Vaikka kuulemma se on laitettu joku 40 km sivuun oikeasta päiväntasaajasta, mutta ei anneta sen häiritä.)

Loppukaneetiksi kerrottakoon, miten omituista on kun on tottunut siihen, että sähköä tai vettä ei ole. Sähkökatkot on tosi yleisiä, ja joskus kestävät vain puoli tuntia, mutta joskus päiviäkin. Uganda myy ison osan tuottamastaan sähköstä ulkomaille, joten jos sähköä ei riitä tarpeeksi, katkaistaan se meiltä ja myydään tuotettu sähkö. Joskus myös osasta maata katkaistaan sähkö, jos sitä tarvitaan muualla. Vesikatkoja meillä oli aika harvakseltaan aluksi, mutta nyt kun on ollut vähän kuivempi kausi, on vesi poikki paljon useammin (vaikka guesthouse siis kuuluukin vesijohtoverkkoon). Nyt ollaan taas jo kohta kolmatta päivää ilman vettä. Kun jompikumpi menee poikki, kuuluu kollektiivinen huokaus ja sen jälkeen kaikki ovatkin jo tottuneet tilanteeseen. Normaaalia. Eipä olisi Suomessa. Parhaillaan meillä on sekä sähkö että vesi poikki, se on kyllä aika harvinaista. Yleensä sentään vain jompikumpi.

Ai niin, olen muuten aloittanut lugandan tunnit! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, koska helpommin sitä oppii, jos on oikea opettaja. Tämä on sellainen heinäkuun viikonloput kestävä intensiivikurssi. Ei ole kovin helppoa opiskella bantu-kieltä, mutta tosi hauskaa! Kovasti yritän harjoitella. Äänneasu on hyvin samanlainen kuin suomessa, joten se ainakin sujuu kohtuullisen hyvin. Mutta ensi kerralla kerron sitten, että miten meidän kokeissa kävi ja miten mun no caining -projekti edistyy!

Puolimatka

On heinäkuu! Time flies when you’re having fun. Nyt on sellainen puolivälin ahdistus, että en millään haluaisi tulla täältä pois. Jotenkin tuntee jo päässeensä elämään sisälle ja kohta se jo loppuu. No ei nyt ihan heti kohta, mutta kyllä se lähtö nopeasti lähenee. Ihan turhaan olin ennen reissua huolissani siitä, että 4 kuukautta on liian pitkä aika olla Afrikassa, kyllä se 6 kk olisi ollut ehdoton minimi. Toisaalta en kyllä tiedä olisiko ollut rahaa viipyä niin pitkään!

Koulussa on taas tapahtunut kaikennäköistä. Viime viikolla pidin tosiaan välikokeet oppilaille. Konseptia sain officesta, mutta koska kopiokone oli taas rikki, kirjoitin kaikki tehtävät taululle. Käytännössä siis oppilaat tekivät käännöslauseita kaikesta siitä, mitä oltiin opiskeltu. Olin aika huolissani ennen koetta, koska koekertaustunnilla ei todellakaan näyttänyt siltä, että kumpikaan ranskan ryhmä olisi osannut juuri mitään. Kokeessa kaikki istuvat luokassa kuin sillit suolassa (3 ihmistä/pulpetti), joten hiukan on vaikea valvoa etteivät oppilaat kopioi vastauksia toisiltaan… Eipä siinä auttanut sitten muu kuin puuttua räikeimpiin tapauksiin ja antaa loppujen olla. Koetta tarkistaessani olin yllättynyt, että kokeet menivät niinkin hyvin – selkeästi osa on edes oppinut jotain, ja muut ovat sitten kopioineet. Mutta ihan toivottomalta ei näyttänyt, joten tästä on hyvä jatkaa! Palkitsin myös molempien ryhmien parhaat oppilaat kynillä ja kumeilla ja vihkoilla. En ehkä ihan usko ulkoisen motivaation luomiseen, mutta parempi se on kuin huonoimpien kepillä hakkaaminen. + Oppilaat kyllä oikeasti tarvitsevat noita välineitä.

Koetta tarkistaessa pitää ottaa huomioon asioita, joita ei Suomessa miettisi. Yksi asia on se, että oppilaat kopioivat taululta sanoja väärin ylös. Taulu on musta, mutta huonossa kunnossa ja siitä on tippunut palasia pois jättäen tilalle valkoisia läikkiä. Siihen kun sitten kirjoittaa valkoisella liidulla, niin ei ole kauhean suuri ihme, että virheitä tapahtuu. Varsinkin kun on kyse kielestä, jota kukaan ei osaa ennestään eikä siis voi edes arvata, miten sanat oikeasti kirjoitetaan. Samalla kun olen kerännyt oppilaiden vihkoja ja tarkistanut läksyjä, olen käyttänyt melko paljon aikaa siihen, että korjaan myös oppilaiden muistiinpanot. Tällaista ei kyllä ikinä Suomessa tekisi – toisaalta mulla on välillä koulussa niin tylsää, että on hyvä jos on jotain tekemistä. Mutta miten voi tietää koetta tarkistaessa, onko oppilas muistanut sanan väärin vai oppinut sen väärin alun perin? Samoin papereista näkee heti, ketkä ovat kopioineet toisiltaan, mutta mitä voit tehdä? Sitten on tietysti otettava huomioon se, että kukaan ei ole aiemmin opiskellut (systemaattisesti) vierasta kieltä, joten tekniikkakaan ei ole vielä hallussa. Kokeet kuitenkin oli ja yllättävän hyvin ne meni ja tästä jatketaan.

Viime viikolla kirjoiteltiin tosiaan CV:tä S3- ja S4-luokkien kanssa ja eipä sekään nyt ihan putkeen mennyt. Käytettiin yksi kokonainen tunti siihen, että käytiin läpi mikä on CV, mitä siihen kirjoitetaan ja miten. Puolet oppilaista palautti mulle työhakemuksen ja loppujen CV oli oikeastaan elämänkerta. Papereissa luki asioita kuten ”I am not an orphan” ja ”I have a beautiful sister”. Ei ollut ihan mennyt mun oppi perille, ja eipä siinä sitten muuta kuin lisää paperia esille ja tehtiin uudet CV:t ihan kädestä pitäen. Seuraavaksi kirjoitetaan työhakemuksia, toivottavasti ne menevät hiukan paremmin… Mutta jälleen uusia kokemuksia ja uusia kulttuurieroja rikkaampana. Siis oikeasti, kuka Suomessa kirjoittaisi CV:nsä itsensä parhaana puolena sen, että ei ole orpo?

Tänä aamuna tapahtui taas kummia. Olin pitänyt ihanan maanantaiaamuisen 7.20-tuntini S1-luokalle ja olin viereisessä S6-luokassa pitämässä yleistietotuntia (general paper), kun yhtäkkiä S1-oppilaita alkaa juoksennella ja huutaa koulun pihalla. Ihmettelin ääneen, että mitäköhän siellä oikein tapahtuu ja oppilaat toteavat tyynesti, että ”principal is caining the senior ones”. Nousin ylös ja lähdin S1-luokan ovelle katsomaan, ja rehtori oli aika yllättynyt nähdessään mut. Tulin ennen rehtoria aamulla kouluun ja hän varmaan kuvitteli, että en ole paikalla, koska yleensä tätä hakkaamista tapahtuu silloin, kun minä en ole siellä näkemässä. (Mikä on muuten melko mielenkiintoista, koska en tiedä, mikä on syy tähän. Miksi koulu ei halua näyttää minulle, valkoiselle, että he vielä tekevät sitä? Kunnioituksesta minua kohtaan, koska minä en tykkää? Tuskin. Tietävät että se on väärin? Ehkäpä. Eivät halua minun tietävän, jotta eivät joudu keskustella asiasta? Todennäköisesti.) Rehtori sitten lopetti sen, mitä oli tekemässä ja siirtyi listan kanssa lähettämään oppilaita kotiin hakemaan koulumaksuja. Kun oli lopettanut, minä kysyin, että minkä vuoksi hän hakkaa oppilaita ja eikö hän tiedä, että on olemassa muitakin keinoja. Oppilaat olivat kerääntyneet luokan ikkunoille katsomaan principal vs. muzungu -ottelua. Olin kyllä tosi rauhallinen ja keskusteleva, koska täytyy olla varovainen, ettei rehtoria nolata oppilaiden edessä. Kuulemma oppilaat olivat käyttäytyneet huonosti aamulla ja tämä oli kurituksen syy.

Tämä caining issue on kyllä ehdottomasti kaikista vaikeinta tässä koko Afrikan komennuksessa. Tiedostan, että yksi ihminen ei voi muuttaa kaikkea (mitään), enkä todellakaan kuvittele, että voisin lopettaa tuota edes meidän koulussa. Mutta turhauttaa se, että puolustuksena on aina tekosyitä afrikkalaisesta mentaliteetista ja siitä, kuinka oppilaat eivät muuten opi/usko. Oletteko edes kokeilleet mitään muita metodeja? Pistää samalla miettimään meidän rangaistuskeinoja Suomessa, onko jälki-istunto oikeasti toimiva ratkaisu? Toimiiko se täällä? Tuskin. Mitä me voidaan täällä sitten tehdä? Aion nyt valmistella pienen infopaketin rehtorille ja kaikille oppilaille muista mahdollisista rangaistuskeinoista ja puhua etenkin siitä, että rangaistus pitäisi mitoittaa teon vakavuuden mukaan. Jos oppilas ei aamulla suostu opettajan kehotuksesta keräämään roskia, tarvitseeko siitä antaa kepistä? Mikään tuskin tulee muuttumaan, mutta jos edes vähän saisi opettajat ajattelemaan, että on olemassa muitakin vaihtoehtoja. Melko turhauttavaa ja todella, todella vaikea asia niellä. Jos on hyviä ideoita, laittakaapa tulemaan!

Mutta koulussa on tapahtunut hyviäkin juttuja, etenkin jalkapallorintamalla! Lauantaina oli ensimmäinen turnaus, mihin meidän joukkue osallistui ja tulivat toiseksi. Kaikki on tosi innoissaan, koska tätä ennen kukaan ei ollut kuullut meidän koulusta mitään, ja ovatkin tosi hyviä. Kaikki vaan sen takia, että kuljetin ne 3 jalkapalloa mukanani. Valmentaja on ihan ekstaasissa ja kiittelee jatkuvasti, kiitokset Suomeen eteenpäin!

Koulusta voin muuten vielä kertoa vähän siitä, että mitä se lysti oikeasti sitten maksaa. Koulu on siis yksityinen, kuten olen varmaan sanonutkin. Julkiset koulut ovat tupaten täynnä (helposti 250 oppilasta yhdessä luokassa) ja opetus olematonta. Yksityisissä kouluissa opetuksen laatu riippuu hyvin pitkälle siitä, kuinka paljon koululla on rahaa. Mun koulu ei tosiaankaan ole sieltä parhaasta päästä, mutta toisaalta eipä se ole kovin montaa vuotta vanhakaan. Parhaillaan koululle rakennetaan lisää luokkia, ja ehkä se tästä vielä kasvaa ja paranee. Mun koulussa opetus maksaa 150 000 UGX (43 EUR)/lukukausi. Lukukausia on kolme vuodessa. Tähän sisältyy ruoka koulusta. Jos oppilaat asuvat koulussa (boarding, aika yleistä jos koti on jossain in the villages), lukukausimaksu on 300 000 UGX (86 EUR)/lukukausi. Täytyy muistaa, että opettajat mun koulussa saavat palkkaa tuon 150 000/kk, monet eivät sitäkään. Koulupuku maksaa 35 000 UGX (10 EUR), koko puku, mihin kuuluu myös neule maksaa 50 000 UGX (14 EUR). Tähän ei kuitenkaan sisälly vielä (mustat) siistit kengät, jotka on hankittava. Tämän lisäksi jokaisen lukukauden alussa jokaisen oppilaan on tuotava kouluun 3 rullaa vessapaperia, 2 luutaa ja yksi paketti kopiopaperia. Sen lisäksi oppilaiden kuuluu kustantaa itse omat vihkot ja kynät ja laskimet ja muut koulutarvikkeet, ja joskus joutuu ostamaan myös tekstikirjoja. Jos oppilaat asuvat koulussa, täytyy lisäksi hankkia myös oma patja, lakanat, peitot ja tyynyt sekä vesikanisteri. Jos asuu koulussa, täytyy ostaa myös ”casual wear” eli vaatteita, joita käytetään koulupäivän ulkopuolella. Ei mitään halpaa lystiä siis! Monet oppilaat tuovat rahaa vähän kerrallaan, ja monien täytyy yrittää tehdä jotain työtä koulun jälkeen, koska vanhemmilla ei ole rahaa. Aina silloin tällöin (loppuneeko koululta rahat?) oppilaita siis lähetetään takaisin kotiin hakemaan lisää rahaa. Kun oppilaille antaa läksyä, täytyy aina ottaa myös huomioon se, että antaa tarpeeksi aikaa, koska illat kuluvat usein töissä tai muuten vanhempia auttaen. Osa oppilaista myös kävelee kouluun 2-3 h/suunta. 

Koulun edessä oli muuten viime viikolla ilmaista HIV-testausta! Kävin juttelemassa tyypeille ja sain itsekin testauksen ilmaiseksi. Oppilaat kävivät välitunnilla siellä testauttamassa itsensä. Jos tartunta löytyy niin lääkkeet saa myös ilmaiseksi heti mukaan.