Viimeisiä tunnelmia

Viimeistä viikkoa viedään! Ei uskoisi. Viimeiset ajat Ugandassa on kulunut pienillä reissuilla, Ruandan jälkeen suuntana oli tosiaan Ssese Islands Lake Victorialla. Ihanat paratiisisaaret ja valkoiset rannat, harmittavasti vain siellä satoi joka ikinen päivä… Ehdittiin rannalle (ja uimaan) onneksi edes pariksi tunniksi koko reissulla. Muuten oli kyllä oikein onnistunut pieni loma. Sen jälkeen parin päivän ”levon” jälkeen suuntana oli Murchison Falls National Park, jossa vihdoin pääsin sitten safarille eläimiä katselemaan! Kirahvit oli lemppareita, mutta nähtiin mm. myös leijonia, norsuja, virtahepoja, apinoita, antilooppeja, puhveleita, krokotiileja sun muita eläimiä. Ihan loistavaa, ja mahtava tapa viettää viimeistä viikonloppua Afrikassa. Ja sellaset maisemat oli kyllä että ei paremmasta väliä. Tuon game driven lisäksi ajettiin veneellä Albert Nileä pitikin noille putouksille, joilta koko kansallispuisto on saanut nimensä ja patikoitiin ylös putousten päälle. Lonely Planetin mukaan parhaat maisemat koko Ugandassa ja täytyy sanoa, että ainakin ihan parhaimmasta päästä!

Reissujen välissä kerkesin jälleen käydä myös yhden oppilaan perheen luona.  Tämä poika, 19-v, oli mun Senior 6 -luokalla ja oli ehdottomasti yksi motivoituneimmista oppilaista. Oppilaitahan oli sill’ luokalla tosin vain seitsemän yhteensä, mutta tämä kyseinen poika oli se, joka aina tuli hakemaan mut officesta, jos heillä ei ollut muuta opetusta ja tämä aina ensimmäisenä oli ehdottamassa uutta aihetta meidän general paper -tunneilla. Perhe oli pieni, tällä pojalla oli vain yksi sisko, 16-v, ja vanhemmat. Pikkuveli oli kuollut nuorena malariaan ja siksi kaksi lasta enää perheessä. Vanhemmat ja koko perhe olivat ehkä maailman ihanimpia ihmisiä ja päivän aikana sai todellakin taas tutustua afrikkalaiseen vieraanvaraisuuteen. Samalla tutustui kyllä taas afrikkalaiseen yhteiskuntaan, kun valtavan se valtavan suuri rako rikkaiden ja köyhien välillä näkyi jälleen niin selkeästi. Perhe asuu vuokralla pienessä kylässä noin alle tunnin kävelymatkan päässä koululta. Vuokraavat yhtä pientä huonetta, jossa asuvat kaikki. Isä on ennen ollut opettaja primary schoolissa, mutta koska teki muutaman vuoden töitä palkatta, jätti koulun ja nyt molemmat vanhemmat tekevät kaikenlaisia pieniä töitä, mitä vain löytävät. Useimmiten tämä tarkoittaa siis pientä viljelyä ja naapureiden pyykkien pesua ja pihojen istutusta ym., josta ei kyllä ihan hirvittävän paljon makseta. Tällä mun oppilaalla on myös omia bisneksiä, jotta he saisivat rahaa koulumaksuihin. Hän viljelee nakatia, joka on sellainen vihannes, jota täällä syödään. Pieni viljelypalsta on melkein tunnin matkan päässä kotoa, ja sinne hän menee aina lauantaisin koulun jälkeen ja sunnuntaisin ja sen jälkeen lähtee myymään satoa ovelta ovelle. Hänellä on myös kotipihassa kasvamassa pupuja, jotka hän myy ruuaksi Kampalan hienostohotelleille.

Välillä tämä poika joutuu olla pois koulusta, koska on pakko mennä töihin, että saisi rahaa koulumaksuihin. Useasti hän opiskelee aina öisin ja saattaa aamuisin ennen kuin koulu alkaa (klo 7) olla jo käynyt nakati-palstalla tai tehnyt jotain muita töitä vanhempia auttaakseen. Vanhemmat toki yrittävät kaikkensa, mutta tässä maassa ei töitä juuri löydy ja kaikkea on kokeiltava. Pikkusisko oli vielä viime vuonna meidän koulussa, mutta koska rahaa ei ollut, sisko joutui siirtymään valtion kouluun, joka on ilmainen. Valtion koulut eivät vaan ole mitään kauhean hyviä, koska luokat ovat ihan jättikokoisia ja opettajat opettavat milloin mitenkin, koska eivät saa palkkaa tai se tulee todella epäsäännöllisesti. Kysyin pikkusiskolta, kuinka monta oppilasta hänen luokallaan (Senior 3) on ja kuulemma heitä on 180. Yritä siinä sitten oppia. Perheellä ei siis tosiaankaan ollut rahaa, mutta silti meillä pöytä notkui ruuasta ja koko perhe oli niin ihanan vieraanvarainen. Tosi mukava päivä all in all. Tällä pojalla on yksi lukukausi enää high schoolia jäljellä, ja se koostuu suurimmaksi osaksi kansallisista loppukokeista. Hän sanoi nyt loman aikana yrittävänsä tehdä mahdollisimman paljon töitä, että voisi lukukauden alkaessa maksaa koulumaksut heti pois ja tietysti hän yrittää samalla opiskella loppukokeisiin mahdollisimman paljon. Yllättävän hyvin hän oli pärjännyt tähän asti, vaikka on joutunut olemaan koulusta töiden takia paljon pois ja vaikka opetus meidän koulussa ei todellakaan ole mitään huippuluokkaa ja materiaaleja ei ole. Muutenkin on tosi lahjakas poika, ja hänen haaveenaan olisi mennä yliopistoon opiskelemaan journalismia tämän jälkeen. Ongelma on vain taas raha, yliopisto kun maksaa melko paljon enemmän vielä kuin high school.

Mä olen tosi vakuuttunut, että tämä poika tulee pääsemään vielä pitkälle, joten pitkällisen harkinnan tuloksena päätin maksaa hänen viimeisen lukukautensa koulussa eli 100 000 shillinkiä (noin 30 euroa). Harkinta oli pitkällinen sikäli, että en haluaisi edistää täällä sitä kuvaa, että muzungut (eli siis valkoiset) tulevat tänne ja antavat rahaa (kadulla kun kävelee niin yleensä kerran päivässä ainakin kuulee ”Muzungu, give me money”). Samoin jos antaa rahaa, ei voi tietää meneekö se oikeaan osoitteeseen vai laittavatko vanhemmat sen omaan taskuunsa. Koululle en halua sitä suoraan antaa, koska en halua, että meidän principal saa tietää, että avustan heitä jotenkin. Principalhan on pyytänyt välillä vähän suoremmin ja välillä vähemmän suorasti mua jättämään läppärini ja kamerani ja nettitikkuni tänne, ja kerran mietti myäs, että miten saataisiin Suomesta tänne hankittua dataprojektori… Ei siis koululle rahaa. Mutta tavattuani koko perheen, olen vakuuttunut, että oikeaan paikkaan se menee ja haluan taata tällä pojalle mahdollisuuden keskittyä opiskeluun täysillä ennen kokeita ilman, että täytyy murehtia koska office lähettää pois koulusta hakemaan koulumaksuja. Tämän jälkeen sitten jos (kun) kokeet menevät hyvin, seuraava etappi olisikin sitten miettiä, että millä ilveellä me saadaan tämä poika yliopistoon. Yliopisto, minne hän haluaisi, on onneksi vähän halvempi ja suhteellisen lähellä niin, että hän pystyisi kulkemaan sinne kotoaan. Kandin tutkinto kestää kolme vuotta ja maksaa 600 000/lukukausi + muita maksuja noin 100 000-200 000 riippuen lukukaudesta. Yhteensä tästä tulee siis noin 200 euroa/lukukausi. Tuo summa on niin suuri tässä maassa, että poika saa myydä nakatia kyllä melko monta vuotta ennen kuin voi edes uneksia yliopistoon pääsemisestä. Nyt ei muuta kuin miettimään, että mistä me voitaisiin rahat löytää ja kuka voisi olla halukas auttamaan!

Koulu muuten todellakin loppui niin kuin se alkoikin, menin perjantaiaamuna tosiaan uudestaan kouluun vikaa päivää varten, ja office oli lukossa eikä ketään ollut mailla halmeilla. Koulussa asuvia oppilaita oli muutama näkösällä, ja he sitten hakivat oppilaiden kanssa asuvan jalkapallovalmentajan avaamaan mulle oven ja siellä sitten odottelin oppilaita ja opettajia saapuvaksi. Kaksi opettajaa tuli paikalle (jotka alkoivat muuten viimeistellä todistuksia, joita oli kirjoitettu jo viikko ja joita oppilaat jo odottelivat) ja muutamia oppilaita, ja heille sitten sanoin heipat ja lähdin kotiin, koska bussi Murchison Fallseille odotti. Olin myös aikaisemmin valmistellut pienen tietopaketin ruumiillisesta kurituksesta, ja olin odottanut, että olisin saanut antaa sen opettajille, mutta heitä ei kokeiden alettua enää ollut paikalla kerrallaan kuin muutama. Meillä piti ohjelman mukaan viimeisenä päivänä olla opekokous, mutta mun piti tosiaan sitten jo lähteä ja epäilen vahvasti, ettei sellaista edes pidetty. Kuulemma opettajat eivät ole nyt ihan viime aikoina myöskään saaneet palkkaansa, että tosi hienosti menee. Principalia en myöskään ole nyt hetkeen nähnyt, hän ei ole koskaan ollut paikalla kun itse olen koulussa käynyt ja nyt ei ole mitään aavistusta, että saanko koulusta jonkinlaista certificatea vai en. Sellainen luvattiin, mutta ei voi tietää. Samoin mulla pitäisi kai UPAn ja principalin kanssa olla final evaluation nyt vielä ennen lähtöä, mutta lähtöön on neljä päivää, joten katsotaan saadaanko aikaiseksi.

Tämä kommunikaation puute on kyllä ollut kaikista raivostuttavinta koko Afrikan komennuksessa, aina pitää itse yrittää ottaa kaikesta selvää ja sen jälkeen asioita muutellaan eikä viitsitä informoida osallisia. Tässä maassa on tosi paljon hyvää ja mun mielestä meillä olisi paljon opittavaa tästä kulttuurista, mutta kommunikaatiossa sekä ajan hallinnassa täällä ehkä voitaisiin ottaa meistä vähän mallia. Me taas voitaisiin elää paljon enemmän yhteisöissä ja pitää toisistamme huolta niin kuin täällä + ei aina tarvitsisi olla niin hirvittävä kiire ja stressi joka asiasta. Afrikasta todellakin tullaan kuulemaan vielä!

Mutta nyt ei enää muuta kun ajatuksia pikkuhiljaa pakkailemiseen ja henkistä valmistautumista kotiinpaluuseen. Perjantaiaamuna lähtee kone Lontoon kautta kohti Suomea ja paluuta normaaliin elämään. Tämä koko reissu oli kyllä kokonaisuudessaan parasta, mitä mä olen koskaan saanut päähäni tehdä, ja tuskin jää ainoaksi reissuksi Ugandaan tai Afrikkaan. Tänne tullessa ei kulttuurishokkia ollut, mutta pahoin pelkään, että aika paha sellainen on odotettavissa Suomeen paluun jälkeen. Hyvin haikein mielin jätän tämän maailman taakseni ja matkustan kohti kotia, ja blogikin taas hiljennee, tosin voipi olla, että kerrottavaa löytyy vielä hetken aikaa reissun jälkeenkin. Katsellaan. Mweraba!