Eli missä hyvä, siellä isänmaa. Tarkoittaako tuo siis sitä, että koska Belgiassa on hyvä, täällä on myös isänmaa? Mietiskelyä. Kuten huomaatte, latinan opiskelu on täydessä käynnissä! Suuren suuren painostuksen vuoksi piti kuitenkin tulla päivittämään blogia, koska kuten minulle saatettiin tietoon, on edellisestä päivityksestä kulunut jo yli kymmenen päivää! Kauheesti sattuu ja tapahtuu, eli piti oikein kaivaa kalenteri esiin ja katsoa että mitä sitä on tullut tehtyä sitten viime kerran...
Viime viikossa ei oikeastaan ollut mitään ihmeellistä. Yksi ilta oli varattu pyykinpesuun, siihen kun oikeasti menee monta tuntia! Mutta tällä kertaa ei pihtailtu, ja pidettiin pyykkejä kuivausrummussa kokonainen tunti! Tulihan ne lopulta kuivaksi, onneksi! Keskiviikkoiltana otin uudet aerobickengät käyttöön, ja kävin kokeilemassa step-tuntia. Oli ehkä omituisin jumppa, missä olen koskaan käynyt: pieni sali oli aivan täynnä tyttöjä (varmaan joku 70-80), ja ohjaajaksi tulee aika kuuma (ilmeisesti liikunnanopiskelija) mies. Alotetaan lämmittelyt ihan normaalisti, mutta koska salissa ei ole ilmanvaihtoa juurikaan, menee edessä oleva peili heti huuruun. Näin ollen ohjaajahunksi ei näe, mitä me siellä taustalla touhutaan. Siirrytään step-sarjoihin, jotka ohjaaja näyttää kerran ja sen jälkeen olettaa, että kaikki on heti sisäistänyt jutun. Sanotaanko, että koko tunnista oikeasti jumpattiin varmaan joku 20 min, ja loppuaika seisottiin tumput suorina kun kukaan ei tajunnut mitä oltiin oikein tekemässä. Niin, ja viimeiset 15 min oli venyttelyä! :D Ei ehkä kaikista tehokkain jumppa, mutta seuraavana kokeilussa on aerobic! Piti mennä tällä viikolla, mutta sitten aikataulut ja väsymys tulivat väliin, joten se jää nyt sitten ensi viikolle.
Torstaina lähdinkin sitten illalla Brysseliin Hannan ja tyttöjen luokse, josta aamuyöllä huristeltiin taksilla Charleroin lentokentälle, destination: Dublin. Dublinissa vähän sateli perjantaina, mutta se ei menoa haitannut (itse asiassa, siirryttiin sateen takia sisätiloihin: ostoskeskuksiin ja baariin :D). Mä rakastuin Dubliniin ja Irlantiin ihan totaalisesti! Hassua sanoa, kun siellä vietti kuitenkin vaan 3 päivää, mutta se vaikutti paikalta, jossa mä voisin ihan helposti asua. Eipä oo tällasta tunnetta tullut pitkään aikaan! Täytyy käydä keväällä sitten uudestaan katsomassa, että oliko se tunne sittenkin pelkkää illuusiota. Dublinissa kierreltiin siis kaikkia nähtävyyksiä, ja kokeiltiin irlantilaisia oluita (tietysti Guinnessiä, ja myös Kilkennyä) sekä irlantilaista siideriä (Bulmers). Bulmers oli tosi hyvää, Guinnessistä en välittänyt yhtään, ja mutta Kilkenny oli suureksi yllätyksekseni jopa ihan juotavaa olueksi! Sunnuntaina otettiin sitten juna, ja matkattiin noin 20 min Dublinista koilliseen pieneen rannikkokaupunkiin nimeltä Howth. Paikka oli ihan mahtava, ja näkymät huikeita! Se kaupunki oli juuri sellanen kuin Irlannin on kuvitellut olevan: meri ja vihreitä kallioita niin kauas kuin silmä kantaa. Kannattaa todellakin mennä! Käytiin myös toisessa rannikkokaupungissa nimeltään Dún Laoghaire (älkää kysykö miten se lausutaan!), joka on Dublinista etelään. Kaupunki oli myös hieno, mutta muistutti enemmän etelän rannikkokaupunkeja rakennettuine rantabulevardeineen, kun taas Howth oli enemmänkin kalastajakylä. Maanantaiaamuna lennettiin sitten aikaisin takaisin kotiin Belgiaan. Aivan huippumahtava reissu all in all, täytyy sanoa. Suosittelen :)
Tällä viikolla ei olekaan oikeastaan tapahtunut mitään. Olen yrittänyt ottaa univelkaa takaisin (needless to say, viikonloppuna ei ihan kauheasti tullut Dublinin yöelämässä nukuttua...) ja olenpa vähän yrittänyt opiskellakin. Nyt vasta alkaa tulla tajuntaan se, että ei täällä ihan pelkästään olla lomailemassa, vaan että kyllä niillä kursseillakin pitäisi jotain saada aikaseksi. Täällä tehdään varmaan kymmenen kertaa enemmän töitä, kuin Suomessa ja tuntuu, että suhteessa opintopisteitä tulee kuitenkin vähemmän. Vaikka kuinka jätin suuritöisimpiä kursseja pois, on selvinnyt etteivät nämä jäljellejääneet ole kyllä yhtään sen helpompia. Eli ei muuta kun hihat ylös ja hommiin! Italia, ja etenkin latina, ovat suuritöisiä jo sen takia, että joudun tekemään tuplasti enemmän töitä sinne (joudun opettelemaan tuplasti enemmän sanastoa kuin ranskankieliset, koska opettelen kaikki sanat ensin ranskaksi ja sen jälkeen vielä joko italiaksi tai latinaksi. Mutta ainakin sanavarasto kasvaa, jos tuosta mitään nyt jää mieleen! Välillä tuntuu meinaan, että aivot käy ihan ylikierroksilla kaikkien eri kielien kanssa. Ennätys kielistä, joita olen puhunut yhden päivän aikana taitaa olla viisi tällä hetkellä: ranska, englanti, italia, latina ja suomi. Vähemmästäkin jo sekoaa :D Mutta itsepähän olen kurssini valinnut!) Ranskan kielen historian kurssilla tehdään joku parinkymmenen sivun tutkielma Québecin ranskasta, aikakausi on vielä päättämättä. (Arvatkaa, kuka ehdotti aihetta? :D Mutta toivon, että tuosta tutkielmasta irtoaisi jotain aiheentynkää ensi vuoden kandia ajatellen.)
Noh, tämä viikonloppu on vapaa periaatteessa, käytännössä ei. Huomenna perjantaina lähdetään Brysseliin ja pummataan ilmeisesti taas yösija Hannan ja tyttöjen luota. Brysselissä kutsuu ostoskatu, sillä jouluostokset tulee valitettavasti jo ajankohtaiseksi vaikka lokakuun puoliväliä vasta eletäänkin. Katselin kalenteriani, ja tajusin että Suomen visiitti on jo kuukauden päästä, ja koska en aio maksaa maltaita lahjojen lähettämisestä Suomeen, aion ne tuoda mukanani! Monelle viikonlopulle on jo matkasuunnitelmia, eli pakko vaan alistua ja mennä jouluostoksille lokakuussa.
Ensi viikolla täällä meidän pienessä Louvain-la-Neuvessä järjestetään Belgian suurin "fête", 24h Vélo, joka on tapahtuma, jossa on maailman suurin oluen kulutus Münchenin olutfestivaalien jälkeen. Päivä alkaa pyöräilykisalla, kuten nimi jo ennustaakin, mutta jatkuu kisan jälkeen bileillä, jotka kestävät 24h. Isot bileet on siis tiedossa, keskiviikkoa odotellessa! Meillä saattaa tosin juhliminen jäädä vähän vähemmälle, koska torstaiaamuna on tiedossa lähtö Pariisiin loppuviikoksi :) Junalla matkaan menee Brysselistä 1h22, eli pas mal!
Nyt kutsuu latinan harjoituskurssi, jonka jälkeen kutsuu jonkun ihme referaatin teko lingvistiikan kurssille. Huomenna kutsuukin jo Brysseli :) Toivottavasti muistin nyt kuitenkin kirjoittaa kaiken olennaisen. Dublinin kuvat on tulossa Facebookiin heti kun ehdin ne selityksineen sinne lisätä! Bisous et à tantôt :)
Reissublogi päivittyy tauon jälkeen kuulumisilla muutaman kuukauden vapaaehtoistyöreissusta Ugandaan.
torstai 15. lokakuuta 2009
sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Syksyä
Taas on viikko vierähtänyt ettei huomannutkaan! Tosi nopeasti kuluu aika kun juoksee kaupunkia ympäriinsä luentojen perässä ja iltaisin sosialisoi mahdollisuuksien mukaan. Tällä viikolla oli Erasmusrientoja jo sitten huomattavasti vähemmän, joka ei tietysti menoa hiljennä juuri yhtään :D Keskiviikkona juhlittiin yhden mun kämppiksen synttäreitä, josta sitten jatkettiin iltaa tietysti ulos. Minä suuntasin Erasmus-bileisiin. Ei kuitenkaan jaksa myöhään rillua ulkona, kun aamuisin on kuitenkin luentoja... Mutta hauskaa oli taas. Se olikin oikeastaan viikon ainoa tapahtuma täällä LLN:ssä, perjantaina suuntasin taas Ikeaan (mutta vain sen takia, että Henrika ei ollut siellä vielä käynyt eikä näin ollen tiennyt missä se on!). Mukaan tarttui kuitenkin taas tavaraa, päätin meinaan että tarvitsen päiväpeittoa ja sellainen löytyikin viidellä vaivaisella eurolla :) Vähän kivempi istuskella sängyllä niin ettei kaikki paska kulkeudu sinne lakanoiden väliin...
Ikeasta palattiin sitten Brysselin keskustaan ja jatkettiin rahan tuhlausta menemällä ostoskadulle, missiona oli löytää aerobic-/sisäpelikengät. Matkalla urheilukauppaan, joka lopulta löytyi pitkän kadun toisesta päästä, nähtiin aika monta ihanaa putiikkia, mutta aika hyvin onnistuttiin kävelemään niiden ohitse. Molemmat oltiin huomattu, että raha hupenee todella äkkiä sieltä tililtä, ja nyt pitäisi vielä osata elää ilman palkkaa! Kaikki matkustelut huomioon ottaen voi olla että se tili oikeasti on nollilla ensi kesään mennessä :D Alkumenojen jälkeen täytyy alkaa vähän laskea, että mihin sitä rahaansa oikein syytää! Näin alkusyksystä se on vaan vähän hankalaa, koska tänne tullessa mukana ei tosiaan ollut juuri mitään ja kaikki kirjat ja muut koulujututkin tulee tietysti ostoon heti. No, joka tapauksessa urheilukauppa vihdoin löytyi, ja aerobickengät tuli ostettua! Enää ei ainakaan ole mitään tekosyytä olla menemättä yliopistoliikunnan ryhmiin, kävin maksamassa liikuntamaksunkin tällä viikolla. Täytyy sanoa, ettei sitä ainakaan hinnalla ole pilattu, maksoin 45 eur koko vuodesta.
Perjantaina palattiin väsyneinä ja lompakot köyhtyneinä kotiin, ja seuraavana aamuna tie kävi jälleen Brysseliin. Lauantaisena missiona oli pienimuotoinen turistikierros, ja Hanna ansioituneesti toimikin meidän oppaana! Kierreltiin ristiin rastiin kuvia räpsien, ja illalla suunnattiin Hannan kämpille Hannan kämppiksen Olan synttäribailuihin. Brysselissä oli viikonloppuna Nuit Blanche -tapahtuma, jota ehkä jotenkin voisi verrata Helsingin Taiteiden yöhön. Täällä koko juttu oli vaan paljon massiivisempi! Eksyttiin mm. yhteen katedraaliin, jossa järjestettiin elektrobileet. Sieltä vaihdettiin kuitenkin dance-bileisiin yhdelle metroasemalle, josta vielä aamuyöstä tie kävi Deliriumiin. Hyvä porukka ja hyvä meininki, needless to say että yöunet jäi hiukan vähemmälle... Pohdittiin tässä, että kuinkakohan paljon univelkaa kertyy vuodessa jos ekojen kolmen viikon jälkeen on jo ihan puhki! Tahti ei näytä yhtään edes hiljentyvän, koska edessä on mm. Dublinin ja Pariisin reissut. Nyt otetaan ilo irti Belgian sijainnista!
Brysselistä könyttiin siis aamulla kotiin, ja nyt pohdinnassa olisi nukkumaanmeno että huomenaamulla jaksaisi mennä 8.30-luennolle harjoittelemaan foneettista transkribointia. Ai niin, kerrottakoon pieni update tuohon kurssisekoiluun: päätin olla huono opiskelija ja jättää mahdollisimman paljon niitä kursseja pois, joissa täytyisi kirjoitella jotain 20 sivun esseitä aiheesta X. Eiköhän niitä ehdi sitten Suomessakin kirjoitella, ensi vuonna kun ohjelmassa ilmeisesti olisi jo kandin kirjoittaminen... Syksyllä opiskelen siis pari kurssia lingvistiikkaa, ranskan kielen historiaa, yhden opettajaopintojen kurssin, italiaa ja latinaa. Ihan tarpeeksi tuntuu olevan hommaa ilman niitä sadan sivun kirjoitelmiakin, sanottakoon esimerkiksi että italian ja latinan opiskelu ranskaksi ei ole ihan itsestään selvää. En oikein tiedä mihin olen itseni pistänyt, kun välillä luennolla ei ymmärrä jotain sanaa, joka sitten käännetään ranskaksi, ja kun sitäkään ei ymmärrä niin voi hetkisen jo ajatella olevansa vähän pulassa. Mutta ehkä siitä opiskelulla selviää? Se nähdään jatkossa! Nyt taidankin sitten jatkaa latinan sanojen pänttäämistä. À plus tard!
P.S. Kot Erasmus järkkää marraskuun lopussa retken Pariisin Disneylandiin. Huomenna meinaan mennä varaamaan sinne paikan, pidetään peukkuja että mahtuisin! Olisipa huippua päästä moikkailemaan vanhoja työkavereita ja tsekkailemaan onko paikat vielä entisellään!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)