perjantai 19. helmikuuta 2010

Kevät?

Yleisön pyynnöstä (ja omastakin halusta) nyt jatkuu vihdoinkin tämä blogi! Tammikuussa ei tuntunut tapahtuvan mitään kertomisen arvoista ja helmikuu onkin ollut tähän asti yhtä haipakkaa, eli siinä syy hiljaiseloon. Otsikkoa kommentoidakseni, on ihanaa kun täällä paistaa jo aurinko aina välillä ja lämpömittari näyttää 5-10 astetta. Mutta mä oon joulun jälkeen jo montaa kertaa iloinnut itsekseni kevään tulosta, ja aina seuraavalla viikolla tulee taas lunta. Eli en nyt vieläkään uskalla sanoa mitään siitä keväästä... Mutta kyllä ne aurinkoiset päivät aina piristävät mieltä!

Mutta palataanpas taas siihen minne viimeksi jäätiin, ja matkataan sinne tammikuun alkuun. Hui, kun viime kerrasta onkin pitkä aika! Mutta viime entryn tunnelmissa oli vasta ensimmäinen tentti ohi. Sen viikonlopun "lomailun" jälkeen ohjelmassa olikin sitten pelkkää opiskelua. Meillä Henrikan kanssa oli aika toimiva systeemi: tavattiin joka päivä puolelta päivin (ei nyt liian aikasin että saa nukkua!) ja suunnattiin kirjastolle. Siellä sitten paahdettiin iltaan asti ja sitten kun oltiin ahkerasti opiskeltu niin voitiinkin hyvällä omalla tunnolla hengailla aina illat. Täytyy kyllä myöntää, että alkuvaiheessa opiskeltiin kirjastolla aina eri paikoissa, mutta loppuvaiheessa istuttiin saman pöydän ääressä ja puolet ajasta valitettiin kuinka järjentöntä on opiskella niitä kaikkia nippelitietoja :D Mutta kaikki tentit pääsin läpi ja nyt on 23 op plakkarissa! Täytyy nyt vielä kerran kertoa belgialaisten käsittämättömästä yliopistojärjestelmästä: kun proffat tekee kokeita niin ne ajattelee vaan sitä, että ne joutuu myös korjaamaan ne kokeet. (Yks yliopistoproffa itse kertoi tämän, ei ole edes mun keksintöä!) Tästä seuraa se, että kokeissa on oikein/väärin-väittämiä, monivalintakysymyksiä ja mikä ei kuulu joukkoon -tehtäviä. Se taas puolestaan tarkoittaa sitä, että kaikki pienet sivuhuomatuksetkin mitä joskus ehkä on luennolla kuullut, täytyy opiskella ulkoa. Mitään ei voi todellakaan jättää välistä. (Tämän takia siis kaikki ihmiset opiskelee täällä aivan käsittämättömiä määriä. Kyllähän se vie aikaa, että opettelee kaiken ulkoa. Onneksi mulla on ihan suhteellisen hyvä muisti niin se kirjastolla istuminen riitti tenteistä läpi pääsemiseen.) Yhdessä mun tenteistä oli sitten viimesenä kysymyksenä sellanen, mihin ei suoraan saanut vastausta siitä, mitä oltiin tunnilla käyty vaan siinä piti SOVELTAA eri asioita. Ainakin 10 ihmistä kysy siitä kysymyksestä jotain, niin että se proffakin sano siellä tentissä että hei come on, teidän täytyy soveltaa nyt noita teidän tietojanne. Tenttejä kun me ei saada takaisin, niin en tiedä miten se kysymys sitten oli loppuen lopuksi mennyt. Mutta mun usko Belgian yliopistokoulutukseen horjuu pahasti, varsinkin kun tiedetään että UCL on muistaakseni Belgian top 3:n parhaan yliopiston joukossa, ja muuten kuitenkin opetus on tosi laadukasta. Niin tenteistä vielä sen verran, että tehtiin myös yhdelle kurssille 30 sivun tutkielma ranskan kielen historiasta Kanaalisaarilla. Naurattaa vaan, kun sen pituinen se ensi vuoden kandikin tulee olemaan...

Nyt keväällä käynkin yhtä kurssia (Kontrastiivinen ja korrektiivinen fonetiikka), johon mun täytyy ilmeisesti nauhottaa suomenkielisiä puhumassa ranskaa ja tehdä siitä analyysi. Samanlainen työ kun tuo edellinenkin tutkielma, mutta tällä kertaa siitä, minkälainen on suomen foneettinen järjestelmä ja millaisia vaikeuksia se aiheuttaa suomalaisille ranskan kielen opiskelijoille. Tosi mielenkiintosta (ja hyödyllistä, jos musta nyt sitten joskus tulee opettaja) mutta ihan hitosti hommaa! Katotaan miten se lähtee edistymään, tuntu kyllä alussa että onkohan sitä taas tultu haalittua enemmän kun mihin pystyykään. Mun muita kursseja nyt keväällä on kirjallisuuden historia 1700-1850, sitten 1850-nykypäivä ja vielä Belgian ranskankielinen kirjallisuus. (Tiesittekö muuten, että Belgiassa opetetaan kouluissa Ranskan kirjallisuutta eikä Belgian? Siis ranskankielisellä puolella, eli Valloniassa. Eka luento käsittelikin sitä, mitä yleensä tarkoittaa Belgian ranskankielinen kirjallisuus. Tässä maassa on identiteetti aika hakusessa!) Kolme kurssia siis kirjallisuutta, jota mä suuressa määrin inhoan. Kaikille kursseille pitää lukea väh. 5 kirjaa ja enintään taisi olla 15... Vähän eri meininki täällä kun mitä meillä Suomessa! (Ärsyttää muuten, kun niiden kirjojen ostamiseen menee ihan hirveesti rahaa ja sitten ongelmana on vielä niiden kuljettaminen Suomeen.) Sitten mulla on vielä kaksi kurssia italiaa, joissa ei kummassakaan tehdä oikein mitään. (Taisin valita omalle tasolle vähän liian helpot kurssit, mutta se ei haittaa kun sieltä saa helpot opintopisteet! Muilla kursseilla onkin sitten sitäkin enemmän hommaa!)

Palataanpas nyt kuitenkin kursseista taas kronologiaan ja siihen tenttien loppumiseen. Meillä oli tenttiviikkojen jälkeen viikko lomaa, ja me suunnattiinkin neljän tytön voimin Lanzaroten lämpöön. Kävi aika hyvä tuuri, koska lämpöä riitti ihan kohtuullisesti (niin että voi maata altaalla ja rannalla), eikä satanutkaan kun yhtenä päivänä. Ja täksi sadepäiväksikin me oltiin satuttu vuokraamaan auto ja ajeltiin silloin ympäri saarta. Vähän jännittäviä oli kyllä ne pienet vuoristotiet, kun toisella puolella oli rotko ja toisella puolella kallio! Onneksi ei kovin montaa autoa tullut vastaan! :D Viikon jälkeen kaikki oli saaneet ainakin vähän väriä pintaan ja rentoutuneena matkattiin takaisin kohti Belgiaa. Tai oltaisiin matkattu, mutta Ryanair päätti pistää huumorin vähän koetukselle. Oltiin Lanzaroten kentällä odottamassa omaa lentoa ja huomattiin, että suurin osa Euroopan lennoista oli myöhässä. Pääteltiin sitten, että Euroopassa tulee varmasti lunta toivottiin että junat ja bussit kulkisivat vielä Brysselissä. Kone lähti ihan ajallaan, mutta tunnin lentämisen jälkeen tehtiin U-käännös ja kapteeni kuuluttaa että nyt palataan takaisin Lanzarotelle. Ei kuitenkaan voitu heti laskeutua kun koneessa oli liikaa polttoainetta eli kierrettiin sitten ympyrää Lanzaroten yllä tunnin verran. Laskeuduttiin ja meille kerrottiin, että insinööri on tulossa Frankfurtista noin kuuden tunnin kuluttua ja sitten nähdään lennetäänkö enää mihinkään. Kahdeksan tuntia me loppuen lopuksi hengailtiin siellä kentällä ja kone lähti sitten 10 h aikataulusta myöhässä. Tietenkin oltiin Belgiassa niin myöhään, etteivät bussit ja junat enää kulkeneet ja ainoa vaihtoehto oli maksaa 120 eur taksista Brysseliin (ilman mittaria, en uskalla edes kuvitella mitä tuo olisi tullut maksamaan mittarin kanssa!) Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin eli perille päästiin ja muut tytöt ehtivät vielä jatkolennoilleen Suomeenkin. (Ja Ryanairille lähti korvauspyyntö taksista postissa tänään!)

Lanzaroten jälkeen alkoi uusi lukukausi, jonka kursseista jo kerroinkin. Uuden lukukauden eka viikko tarkoitti myös uusien Erasmuksien Welcome weekiä. Koska mulle kävi vähän hassusti ja kaikki mun kaverit (kahta ihmistä lukuunottamatta) lähti jo koteihinsa ei auttanut muu kuin osallistua tuohon Welcome weekiin taas uudestaan. Ja oli kyllä hauskaa, uudet Erasmuksetkin on ihan mahtavia! Huomenna onkin sitten edessä ESN-retki (eli siis Erasmus-retki) Bruggeen ja Gentiin. Rankka bailausviikko päättyi siihen, että matkasin Suomeen lomalle. Reteesti otin omaa lomaa viikon, ja kyllä teki hyvää! Erityisen onnellinen mä olin, kun sain kannettua kassillisen ruokaa Suomesta tänne Belgiaan. Ruisleipä on vaan niin hyvää.

Tuohon kaveripulaan auttoi onneksi myös se, että me tehdään mun kämppisten kanssa nyt paljon enemmän asioita yhdessä kun viime lukukaudella. Tällä viikolla syötiin yhdessä (tarjosin muuten jälkiruoaksi niitä mustikkapiirakkasuklaita, ja hyvin maistui - kiitos vaan Anitta ja Pena!) ja suunniteltiin kaikkia muita tapahtumia. Seuraava tapahtuma meillä on suomalaisilta (jonne on nyt menu valmistunut: alkuruoaksi karjalanpiirakoita, pääruoaksi lohikeittoa ja jälkkäriksi vielä puolukkapiirakkaa. Mun mielestä ainakin aika suomalaista!) Suomalaisiltaan kuuluu myös se, että kaikkien pitää pukeutua teeman mukaan. Ts. sanoin tytöille, että pukeudutte suomalaisittain mutta mä en anna mitään vinkkejä. Innolla odotan siis, että mitä suomalaisuuteen viittaavaa tytöt on löytäneet. Kaikki varmaan käyvät Wikipediasta lukemassa jotain Suomesta :D Niin, ja ne joutuu myös siis sitten selittämään mulle, että miten niiden asu liittyy Suomeen. Siitä seuraava tapahtuma onkin sitten yhteinen ateria, jonka St-Nicolas-leikin hävinneet joutuvat valmistamaan. Ts. kaikki muut paitsi minä, koska satuin sen silloin joulukuussa voittamaan! Ja vielä on myös Rallye chambre -tapahtuma suunnitteilla. Tämä tarkoittaa sitä, että kierretään huoneesta toiseen täällä meidän solussa ja jokaisen on täytynyt valmistella oma huoneensa. Valittiin teemaksi kaupungit, mistä ollaan kotoisin ja huone pitää olla koristeltu siihen liittyen ja sitten täytyy olla teeman mukaisesti jotain juomista, pientä syömistä ja ehkä vielä joku peli/leikkikin muille valmisteltuna. Mulla sattuu täällä olemaan salmaria vielä, ruoaksi teen jotain naposteltavaa (mikähän hyvin liittyisi Suomeen? Tai siis Vantaaseen/Helsinkiin?) ja nyt taas tarvitsen teidän apua tuohon leikkiin! Ei ainakaan heti tullut mieleen mitään muuta suomalaista kuin mölkky, ja me kuitenkin ollaan vaan mun pienessä huoneessa! Voi olla, että teenkin sitten vaan jonkun questionnairen Suomesta ja suomen kielestä ja katson kuka arvaa parhaiten? Mutta siis paljon tapahtumia, hauskaa! Ostettiin myös mun kaverin Casidhen kanssa neljän lipun sarja johonkin ylioppilasteatterifestivaalin näytöksiin, ja nyt käydään joka viikko teatterissakin! Ensimmäinen näytelmä oli jo tällä viikolla, ja oli kyllä hauska!

Tässä taitaa nyt olla suurin piirtein paketissa kuulumiset viimeisen kuukauden ajalta! Huomenna siis Bruggeen ja sunnuntaina Gentiin ja ensi viikolla kutsuu jo Wien! Täytyy vielä mainita siitä Belgian junaturmasta joka oli tällä viikolla, että se tapahtui siis lounaaseen Brysselistä kun mä olen kaakkoon päin. Kaikki siis kunnossa! Paitsi että Belgian junankuljettajat olivat sitten lakossa heti tuon turman jälkeen ja meillä olikin aika vähän porukkaa paikalla tiistaina... Muutenkaan ei ole ihan kamalan helppoa ollut kulkea julkisilla täällä - aina kun tulee se 2 cm lunta, koko maa pysähtyy kokonaan. Tammikuussa ei esimerkiksi ihmiset ehtineet tentteihin ajoissa, koska satoi lunta. Ja vaikka ei lunta sataisikaan niin siltikin junien myöhästely on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Itse melkein myöhästyin Suomen-koneesta, koska juna seisoi puoli tuntia pysähdyksissä menemättä mihinkään. Myöhemmin kuulin, että se johtui siitä että liikennevalot olivat jumittuneet punaiselle, eikä kuljettaja halunnut ottaa riskiä ja ajaa punaisia päin. (No onneksi, nähtiinhän se mitä maanantainakin tapahtui! Mutta ei paljon naurattanut kun juoksin lentokoneeseen.)

Vielä tähän loppuun pieni valitus Belgiasta (mitä olisikaan yksikään blogientry ilman sitä? :D): Kaksi kertaa olen jo tehnyt tuttavuutta Belgian postin järjettömän hinnoittelujärjestelmän kanssa. On pitänyt lähettää papereita Suomeen ja nyt tänään viimeksi Ryanairille. Paperit on taitettuna A5-kokoisia, ei luulisi olevan ongelma. Väärin! A5-kokoinen kirjekuori on väärän kokoinen (liian iso) ja sen postittamisesta täytyy maksaa 3 euroa, vaikka sisällä onkin se kaksi pientä arkkia. Niitä "oikean" kokoisia kirjekuoria ei myydä missään erikseen (ei edes postissa!), vaan vaihtoehtona olisi ostaa 100 kpl niitä oikeita kirjekuoria tai yksi vääränkokoinen. Tänään kyllä kerroin postin työntekijälle mitä olin mieltä ko. asiasta. Mä oonkin sanonut että mitä kauemmin mä Belgiassa asun, sitä vähemmän mä ymmärrän tätä maata. Aina ei vaan tajua. Mutta palaan asiaan seuraavien seikkailujen myötä, à tantôt!

4 kommenttia:

  1. Ohh là là là là.. On siis olemassa maa, jossa asiat on vielä hankalampia kuin Ranskassa? C'est beaucoup!! :D Kiva kuulla sun kuulumisia pitkästä aikaa. Paljon tsemppiä opiskeluun ja muutenkin elämään siellä. <3

    VastaaPoista
  2. Vihdoin uutta tekstiä! Kivaa lukea :)

    VastaaPoista
  3. Coucouuu Anni !!!

    Jaanan blogista löysin tämän sinunkin blogin, ja lukaisinkin sen läpi tässä yhdeltä istumalta :) hullun kiva oli lukea sun seikkailuja ja matkojen täyteistä elämää ! Jatka samaan malliin ja nauti täysin rinnoin tästä vuodesta, erasmusvuosi on vain kerran elämässä!!!

    Bisous täältä Ranskan Alpeilta,

    -Katja, yksi disneykollegoistasi ;)

    VastaaPoista
  4. Unohdinpa ihan kokonaan vastata Katjalle! Hauskaa että löytyi vahingossa tämäkin blogi. Erasmusvuodesta sä tiedätkin kyllä kaiken. Kiva kuulla sustakin, aina välillä fb:stä näkeekin että miten sulla menee siellä Alpeilla. Hauskaa kevättä sinne! :)

    VastaaPoista