sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Bonne année!

Ja taas päivitellään, ekaa kertaa tällä vuosikymmenellä! Kiirettä pitää, mutta näin illalla/yöllä löytyy tähänkin aikaa. Jatketaan taas siitä mihin viime postauksessa päästiin eli Lontoosta. Tapaninpäivänä oli suuntana siis Brysselin bussiasema ja sieltä Lontoo. Bussi lähti tällä kertaa jopa ihan ajoissa (ihme!). Ajeltiin ensin Calais'hin, jossa bussi ajoi shuttlevaunuun (pitkä junanvaunu, joka vie autot kanaalista. Siis veden alta.), joka vei Doveriin ja siitä taas eteenpäin Lontooseen. Matka meni tosi jouhevasti , ja oltiin jopa tunnin etuajassa Lontoossa perillä. Ainoa pieni ärsytys oli Ranskan ja Brittien rajaviranomaiset: meidän piti Calais'ssa nousta bussista pois kolme kertaa ja näyttää passia, ja yhdellä kerralla piti vielä ottaa matkalaukutkin sieltä bussin ruumasta ulos ja läpivalaisuun. Itse matka shuttlella kesti vain 20 min eikä siinä ehtinyt edes tajuta olevansa veden alla. Lauantai menikin sitten oikeastaan pelkästään matkustamiseen, ja mentiin aikaisin nukkumaan koska seuraavana aamuna oli aikainen herätys. Marianne ja hänen isänsä laulavat jossain kirkon kuorossa, joka käy perinteisesti joka vuosi joulun jälkeen sunnuntaina Canterburyssa messussa laulamassa. Canterburyyn siis suunnattiin aamulla, ja jätettiin Marianne ja isä treenaamaan ja minä suuntasin Mariannen äidin kanssa seikkailemaan kaupungille. Canterbury on tosi vanha kaupunki, ja siellä olikin vanhoja jäännöksiä ensin roomalaisten ja sen jälkeen normannien ajoilta. Canterburyn katedraali oli massiivisen kokoinen, en ole ikinä nähnyt niin isoa kirkkoa! Mutta Canterbury onkin kuulemma Englannin kirkon pääpaikka. Minäkin pääsin sinne iltapäivämessua kuuntelemaan sitten (aamulla me oltiin vielä seikkailemassa...). Maanantaina sitten lähdettiin koko perheellä taas liikenteseen ja suunnattiin Lontoon keskustaan. Mariannen vanhemmat asuvat siis Kaakkois-Lontoossa. Oli ihan mahtava päivä, aurinko paistoi ja mulla oli aivan upeat oppaat: kummatkin Mariannen vanhemmista on syntyneet Lontoossa ja he kyllä tiesivät minne kannattaa mennä! En jaksa luetella missä kaikkialla käytiin, koska tuntuu että kierrettiin kyllä koko Lontoo lähestulkoon. Tiistaina olikin sitten mun synttärit, ja suunnitelmana oli mennä London Eyehin (siis siihen maailmanpyörään) ja illalla musikaaliin. Ja näin tehtiin! Aamulla ensimmäisenä stoppina oli half price ticket booth, josta ostettiin liput illan Chicagoon, puoleen hintaan tietty! Oltiin jonoja välttääksemme ostettu liput London Eyehin jo netistä, joten siinäkään ei ollut kamalasti ongelmia. Ainoa vaan, että mulle oli tilattu synttäriksi typical London weather: sadetta koko päiväksi! Kengät oli läpimärät kyllä koko päivän, mutta flunssaa ei silti ihme kyllä tullut! London Eyen jälkeen lähdettiin Oxford Streetillä ja kuuluisiin Lontoon alennusmyynteihin! Ja ihmisiä kyllä riitti, ei ihan kamalasti edes kiinnostanut loppuen lopuksi siellä pyöriä. Ja illalla olikin sitten Chicago, joka oli kyllä mahtava näytös, suosittelen! Keskiviikkona mun pitikin jo lähteä kotiin, mutta bussi lähti vasta myöhään illalla. Me suunnattiin sitten Mariannen kanssa kahdestaan keskustaan ja käytiin ensin King's Crossin asemalla katsomassa Platfrom 9 3/4 eli siis Harry Potterin trolley! Siitä matkattiin Camden Marketiin, joka oli massiivisen kokoinen alue täynnä mitä ihmeellisimpää tavaraa. Vähän ehkä sama kuin Pariisin St-Ouenin markkinat, mutta paljon paljon isompi! Sieltä matkattiin sitten vielä South Kensingtoniin, jossa katsattettiin mm. Victoria&Albert Museum sekä National History Museum. Ja Royal Albert Hall. Ennen mun bussin lähtöä käytiin tietty vielä englantilaisessa pubissa siiderillä. Ihan kaiken kaikkiaan aivan mahtava reissu, ja aivan mahtava host-perhe muutamaksi päiväksi!

Lontoosta matkasin siis yöbussilla takaisin Brysseliin. Tällä kertaa bussi ei muuten mennytkään shuttlella tunnelista vaan lautalla kanaalin yli! Lautta oli ehkä vähän kuin ruotsinlaiva, mutta paljon vähemmän ohjelmaa. Tietysti ihan ymmärrettävää, koska lauttamatka kesti 90 min. Ärsyttävää oli tässäkin se, että meidän ei annettu nukkua bussissa vaan kaikkien piti lähteä lautalle hengailemaan keskellä yötä. Brysseliin päästiin kuitenkin 90 min aikataulusta edellä, ja noin klo 5.00 suuntasin Hannan kämpille nukkumaan että jaksaisi juhlia uutta vuotta! Illalla lähdettiinkin Brysselin Grand Placelle ottamaan uutta vuotta vastaan, josta käytiin parissa baarissa istumassa ja aamuyöstä sitten kotiin laulamaan karaokea. Mutta oli hauskaa!

Uuden vuoden jälkeen suuntasin LLN:iin takaisin pariksi päiväksi. Tarkoitus oli opiskella tenttiviikkojen häilyessä aika lähitulevaisuudessa, mutta eihän siitä nyt taaskaan mitään tullut... Mutta ainakin kämppä kiiltää nyt puhtauttaan! Tiistaiaamuna hylkäsinkin sitten kirjat ja laitoin nokan kohti Amsterdamia! Brysseliin junalla, josta kerrotiin että Amsterdamin juna on peruttu eikä tiedetä lähteekö seuraavakaan juna (tunnin päästä) lainkaan liikkeelle. Liikkumisen vaikeuteen jo tottuneena lähdin sitten Antwerpeniin junalla ja toivoin että sieltä lähtisi juna kohti Amsterdamia jossain vaiheessa. Melkein pari tuntia aikataulusta myöhässä Hollantiin sitten lopulta selvisinkin. Henrika tuli Suomesta ja treffattiin siellä ja kierretiin pari päivää Amsterdamia. Tosi hieno kaupunki sekin, paljon kanaaleja! Mutta ei ihan kamalasti kuitenkaan ns. perinteisiä nähtävyyksiä. Mutta oli hyvät pari päivää siellä kierrellessä! Torstaina lähdettiin iltapäivästä takaisin ja päätettiin pysähtyä matkalla Haagissa. Nähtiin siellä sitten mm. Hollannin kuningattaren linna sekä Kansainvälinen tuomioistuin. Ihana muutaman päivän loma ennen kokeita :)

Perjantaina (eli eilen!) oli sitten pakko ottaa rankemmat keinot käyttöön opiskelussa, ja lähdin istumaan kirjastolle. Täytyy oikein tässä nyt julkisestikin ihmetellä ja paljastaa oma tyhmyytensä, kun ei ole ennen tullut sitä tehtyä - niin paljon enemmän sai aikaseksi kuin kotona kun ei ollut mitään muita virikkeitä häiritsemässä opiskelua. Tänään oli ensimmäinen tentti (tai oikeastaan toinen, yksi kun oli jo silloin ennen joulua) ja sattuipa olemaan vielä suullinen sellainen. Ja lauantaina! Astelin kokeeseen ja sain neljä kysymystä käteeni. Luin ne ja ajattelin, että voisin saman tien lähteä pois, koska en osaa vastauksia kuitenkaan. Täällä kun kysytään kaikenmaailman nippelitietoa, eikä Suomen opiskeluihin tottuneena ollut osannut lukea niin yksityiskohtia, vaikka oli siitä vähän osviittaa jo saanutkin. 15 min valmistautumisen tuloksena mulla oli A4 tekstiä ja asetuin vastaamaan. Onnistuin aina joka kysymyksen aluksi selittämään jotain edes vähän sinnepäin, jonka jälkeen tentaattori aina ohjasi vastauksia oikeaan suuntaan! :D En tiedä oliko vain moukan tuuria vai annettiinko Erasmukselle vähän armoa, mutta tuloksena tentti kirkkaasti läpi! Sen jälkeen olikin hyvä pitää loppupäivä vapaata, ja minä ja Henrika päätettiinkin leipoa pullaa! Itse asiassa leivottiin puolet korvapuusteja ja puolet rahkapullia. Ja olivat hyviä (vaikka nyt kardemumma puuttuikin...). Huomenna jatkuu taas tiukka opiskelu fonetiikan ja morfologian muodossa, tähän oli hyvä päättää vapaapäivä! Mutta tasan kahden viikon kuluttua tähän aikaan on kaikki kokeet ohi ja me tyttöset maataan Lanzaroten auringon alla! Toivotaan siis aurinkoa ja lämpöä parin viikon päähän! Nyt bonne nuit ja à tantôt!

P.S. Mun kämppikset valittaa, että mä teen aina ruokaa/leivon jotain ja sanon aina että se on suomalaista mutta ne ei saa kuitenkaan maistaa mitään. Oonkin siis luvannut järkätä niille suomalaisen aterian jossain vaiheessa keväällä, ja nyt ainoa ongelma on se, mitä tehdä ruoaksi! Ehdotuksia otetaan ilolla vastaan! Oon menossa Suomeen helmikuussa käymään, eli jos vaikka tarviikiin jotain ainesosia mitä ei täältä saa niin niidenkää hankkiminen ei tule luultavasti olemaan ongelma. Tällä hetkellä kärkisijaa pitää ehkä kalakeitto (tosin lohi ja muukin kala on täällä älyttömän kallista!). Muita ehdotuksia on ollut mm. kaalikääryleet, mutta kaalia kyllä syödään aika monessa muussakin Euroopan maassa. Jälkiruoan olen melkein jo päättänyt: puolukkapiirakka. Siihen tosin täytyisi löytää parempi ohje, kun viimeksi pohjasta tuli ehkä vähän liian kuivaa.

3 kommenttia:

  1. Lohikeitto kuulostais hyvältä. Mut jos se on liian kallis ni miten ois kesäkeitto? Ainakin se on mun lempparia =)

    VastaaPoista
  2. Mä tein mun synttäreille kookos-puolukkapiirakka, ja oli muuten hyvää!

    VastaaPoista
  3. Mun ehdotus olisi ollut karjalanpaisti tai poronkäristys. Kummankaan tekeminen ei oo turhan vaikeaa, toki lihojen saaminen saattaa tuottaa haastetta. Onko siellä missään mitään suomalaista kauppaa tms., josta voisit ostaa pakasteporoa?

    VastaaPoista