lauantai 15. toukokuuta 2010

Lähtölaskenta

Eli vähiin käy ennen kuin loppuu. 7 vkoa Belgiaa jäljellä, joka tuntuu ehkä pitkältä mutta menee hujauksessa koska maanantaista alkaa armoton opiskelu. Muutama hassu luento enää jäljellä, ja sen jälkeen tentit. Koska (tietenkään) en ole tehnyt juuri mitään kurssien eteen lukukauden aikana, kuluvat loppuviikot kirjastolla asuen. Mutta summataanpas nyt taas viime kuukauden antia hiukan. Rooman reissun jälkeen alkoivat siis luennot uudestaan, ja tuhkan takia kavereita tippui tänne takaisin koko viikon ajan. Sillä viikolla kämppisten kanssa pidettiin (vihdoin) Rallye chambre, jossa kierretiin vuoron perään kaikkien huoneissa ja kaikilla piti olla omasta kaupungista jotain ruokaa ja juomaa. Mä sitten otin pienellä vapaudella suomalaista tavaraa, ja hapankorppu-lohirullat kävivät vähän paremmin kaupaksi kuin salmari ja Finlandia-vodka. Jostain syystä... Hauska ilta oli, ja tulipa taas maistettua enemmänkin noita belgialaisia oluita.

Samalla viikolla oli taas ohjelmassa ESN:n French Kissing party. Käytiinpä samalla katsastamassa espanjalaisten järkkäämät massiviset bileet. Samana viikonloppuna suuntasin Pariisiin päiväreissulle moikkaamaan mummaa ja paappaa. Oli ihan mahtava päivä Pariisissa taas. Siihen kaupunkiin ei kyllä kyllästy koskaan. Liityin heidän matkaporukkaan siis päiväksi, ja päästiin mm. Eiffel-tornin huipulle ja käytiin Seinen-risteilyllä. Pääsinpä aamulla käymään myös Yves Saint Laurentin näyttelyssä Petit Palais'ssa, kiitti vinkistä Jaana! Thalyksen ykkösluokassa saa muuten ilmaista ruokaa ja juomaa, ja niin paljon kuin haluaa! Joskus voi käydä niinkin että ykkösluokan liput on halvempia kuin kakkosen ja pienestä luksuksesta pääsee kuka tahansa nauttimaan. Tuntuu niin hassulta, että mulla meni vähemmän aikaa matkustaa Pariisiin kun mitä mulla olisi mennyt mumman ja paapan luokse Suomessa. Sijanti on ehdottomasti Belgian parasta antia!

Tästä seuraavalla viikolla olikin jo vappu, ja vähän harmitti kun en nyt sitten matkannutkaan Suomeen vappua juhlimaan. Me keksittiin sitten omaa ohjelmaa, ja aattona taidettiin olla grillailemassa LLN:n järvellä, ja itse vappupäivänä juhlittiin oikein kunnolla Brysselissä. Siellä taas belgialaiset miehet todettiin aivan kelvottomiksi, mutta ei siitä nyt ehkä sen enempää. Ja oli täällä ainakin lämpimämpi vappu kuin Suomessa!

Seuraava viikko vaikutti melko kiireiseltä, koska cerclet (eli meidän oluenheittobailumestat) aloittivat viimeisen aukioloviikkonsa! Nehän ovat opiskelijavetoisia, ja siksi siis sulkeutuvat niin että kaikille annetaan opiskelurauha tentteihin. Me käytettiin Erasmus-logiikkaa, ja päätettiin että joka päivä (tai siis ilta) täytyy siis lähteä juhlimaan. Viikko meni aika nopeesti, kun illalla juhlimaan ja aamulla väkisin ryömimään kursseille, iltapäivällä sitten päiväunet että jaksaa taas illalla juhlia. Siihen samaan syssyyn osui vielä yksi esitelmä ja kaikkea muuta, eli viikko meni kyllä ihan kuin unessa. Mutta ainakin nyt tuntuu, että sai ihan tarpeekseen oluesta hetkeksi. Saman viikon lauantaina otettiin Casidhen kanssa suunta kohti Liègeä. Liège ei edes ole kamalana kaukana, mutta viikonloppuna sinne matkaaminen on vähän monimutkasempaa. Ajeltiin sitten junalla pari tuntia suuntaansa. Matkan tarkoituksena oli reissu Primarkiin, joka on siis englantilainen vaateketju ja HALPA sellainen. Oli todellakin neljän tunnin junassa istumisen arvoista! Samalla sitten tietysti nähtiin Liège, koska siellä ei ollut vielä tullut käytyä. Nyt onkin Belgian kaupungit aika hyvin plakkarissa! Ehkä sitten tenttien jälkeen voisi vielä jotain pienempiä mestoja kiertää, tässä pohditaan mahdollisuutta auton vuokraamisesta, se kun olisi vähän helpompaa. Mutta sen näkee sitten.

Liègestä päästäänkin sitten jo tähän viikkoon. Helatorstai kivasti pilkko viikkoa, ja mulla ei ollut kuin kolme päivää luentoja. Siihenkin sisältyi esitelmiä ja muita hommia, mutta ne kun sai alta pois niin torstaiaamuna lennätti tuuli Suomesta ihan mieluisia vieraita Belgiaan :) Sehän tarkoitti sitten turisteilua Brysselissä, ja päivä täällä LLN:ssä. Eilen siis porukat suuntasivat tänne LLN:iin, ja tietenkin SNCB (Belgian VR) oli päättänyt olla lakossa. Aika tyypillistä. Mutta selvittiin siitäkin sitten kunnialla. Tänään ohjelmassa oli ostoksia ja törmättiin sitten myös Brysselin gay pride -paraatiin. Huomenna pitäisi vielä viettää viimeinen päivä Brysselissä, ja sen jälkeen lähettää vieraat takaisin Suomeen (ja niiden mukana about 80% mun tavaroista... :D) Ehkä niiden täyttyneiden matkalaukkujen myötä konkretisoitui se, että kyllä täältä pitää joskus lähteä poiskin. Torstaihin mahtui myös meidän Erasmuksien Goodbye Dinner, joka käytännössä tarkoittaa koko sosiaalisen elämän kuolemista, kun kaikki alkaa keskittyä tentteihin. Jostain syystä mä en oo ihan kauheen suuri Belgian yliopistojärjestelmän ystävä - mitä järkeä olla kaksi kuukautta vuodesta sulkeutuneena kirjastoon/huoneeseensa ja yrittäen opetella kaikkea ulkoa ja koko muuna vuonna ei tehdä mitään?

Täytyy sanoa säästä vielä sen verran, että täällä oli jo niin mahtava kesä pari viikkoa, kunnes iski jääkausi. Ihmiset oikeasti kaivoivat talvitakit kaapeista, kun lämpötila laski jonnekin 6C:n paikkeille. Mutta onneksi viikon päästä mua odottaa Espanjan reissu, eli eiköhän siellä ole ihan helteiset kelit jo. Ja kai se täälläkin taas lämpenee.

Nyt on aika vaikeeta tähän loppuun keksiä enää mitään valittamisen arvoista... Tai siis tietenkin kaikki edelliset valitukset pitää edelleen kutinsa (posti, ja junat ja yliopiston hallinto, ja tentit) eli lukekaa edellisiä postauksia sitten! :D Ehkä Belgian oikkuihin alkaa sitten pikkuhiljaa jo tottua. Ihan hyvä tässä vaiheessa?